Petteri Järvinen

Elintasosiirtolaisuus

YK:n visio on vapaa siirtolaisuus

"YK:n visio on, että kuka tahansa saa ryhtyä siirtolaiseksi ja valita minne haluaa siirtyä. "

Sain ylläpidolta varoituksen asiattomasta sisällöstä. Syynä säännöissä kielletty perättömän tiedon 
levittäminen. Ylläpidon mukaan edellä ollut lause oli perätöntä tietoa.

Mielestäni lause ei ole perätöntä tietoa!

GCM - Kompakti taakanjako

Ulkoministeriön johtava asiantuntija Renne Klinge kertoo Iltalehden uutisten mukaan, että kompaktin tarkoitus on siirtolaisuusongelman ratkaisu taakanjaolla.

"Tämä haaste on siirtolaisuus, joka voi tulevina vuosikymmeninä lisääntyä esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja maailman väkiluvun kasvun vuoksi.", kertoo Iltalehti.

Agendojen agenda - mihin YK sopimuksillaan pyrkii?

Keskustelu GCM-sopimuksesta on vihdoin herännyt, joskin Suomen mediassa edelleen niistä asetelmista, että sopimusta karsastavat tahot ovat vain tyhmiä, ymmärtämättömiä rasisteja ja "äärioikeistolaisia" - niin maat, puolueet kuin yksittäiset henkilötkin.

YK:n pakolaissopimus hylättävä

Keskustelu on vihdoin alkanut jopa valtamediassa. Iltasanomat kirjoittaa, että kyseessä olisi valeuutiskampanja. Valtamedia selkeästi kirjoittaa kaiken, mitä ulkoministeriö sille syöttää. Samaan aikaan kun muut maat kieltäytyvät allekirjoittamasta sopimusta, Suomi yrittää tehdä kaikkensa, jotta sopimus allekirjoitettaisiin. Vaikuttaa aika uskomattomalta, mutta totta se on!

IS kirjoittaa seuraavasti:

Välimeren siirtolaisuuden taustatrendejä

Afrikkalaisten siirtolaisten työntyminen Eurooppaan johtuu monien maiden omista ongelmista, mutta lisäksi on yleisiä taustatekijöitä voimistamassa muuttovirtaa.

 

Keskeinen taustaongelma on, etteivät maat kehity tarpeeksi. Resurssit hukataan vallan pönkittämiseen.

 

Meidän ei tule tukea väestön kasvua vaan saada kasvu pysähtymään!

Meidän ei tule tukea väestön kasvua vaan saada kasvu pysähtymään!

 

Petteri Orpo tässä laittaisi bensaa liekkeihin! Ei ongelmat poistu vain rahaa syytämällä lisää: sehän vain kiihdyttää väestönkasvua.

 

Iltalehti: https://www.iltalehti.fi/politiikka/201807182201080044_pi.shtml

 

 

Ei meidän tule tukea väestöräjähdystä Afrikassa tai muualla missä sitä tapahtuu.

Mykkäsen kiintiöpakolaisuus ei edelleenkään ratkaise EU:n turvapaikkaongelmaa

Kokoomuslainen sisäministeri Kai Mykkänen on esittänyt EU:ta piinaavan siirtolaiskriisiin ratkaisuksi kiintiöpakolaismäärän kasvattamista kymmenkertaiseksi. Mykkäsen mukaan ratkaisu olisi parempi kuin vastaanottokeskusten perustaminen EU:n rajojen ulkopuolelle (US-blogi 20.6.2018).

EU:uun pitää turvata eurooppalaisten ihmisoikeudet

EU:uun pitää turvata eurooppalaisten ihmisoikeudet, mihin kuuluu turvallisuus ja hyvinvoinnista huolehtiminen.

 

Oman kansa turvallisuus ja hyvinvointi pitää olla ykkönen.

 

Meillä ei ole varaa auttaa kaikkia miljardeja köyhiä. Jos ottaa liikaa maahantulijoita, niin turvallisuus huononee, kuten aluella missä yli 50 % väestöstä maahantulijoita. Näitä lähiöitä on ihan naapurissammekin Rosengård  ja Rinkeby esimerkiksi.

 

Kansanedustajien periaatteet

Suomessa politiikan tekoa ohjaa päättämättömyys ja pelko siitä, että leimaudutaan natseiksi, rasisteiksi, suvaitsemattomiksi ja niin edelleen.

Mielestäni meidän tulisi purkaa huonoja lakeja joita viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on tehty. Seuraavat periaatteet tulisi jokaisella poliitikolla olla sisäistettynä.

Jos Suomi voisi maksaa yhtä vähän kuin Libanon ja Jordania...

 

 

Mikäli Suomi voisi maksaa yhtä vähän kuin Libanon Ja Jordania, niin olisi aihetta juhlaan!

 

 

Kuinka paljon Libanon ja Jordania maksaa jokaiselle pakolaisella ja minkä tasoista palvelua tarjotaan? Kuinka paljon maksaa YK?

 

Suomi voisi perustaa samanlaisia pakolaisleirejä ja samoilla eduilla. Tulisi paljon halvemmaksi, kuin nykyiset edut!

 

Hesarin juttu:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä