Kunnallisvaalien äänestysprosentti jäi 58,2:aan, mikä on kolme prosenttiyksikköä vähemmän kuin edellisissä vaaleissa (61,3 %) ja kaukana 1980-luvun lukemista (jopa 78,5 %). Tällä menolla vuoden 2020 vaaleissa äänestää alle puolet äänioikeutetuista. Äänestyspäivän sää oli loistava, joten tällä kerralla edes huono sää -kortti ei auta.
Demokratian kannalta hiipuva kiinnostus on tietenkin huolestuttavaa. Pääministeri Katainen ehti jo kutsua tulosta "todella katastrofaaliseksi".
Eilen illalla Ylen TV-uutisissa seurattiin Pekka Haaviston vaalitilaisuutta
Rovaniemellä. Toimittaja haastatteli yleisöä ja kysyi jokaiselta, aikoiko tämä
äänestää Haavistoa. Kaikki kertoivat kantansa. Eräältä henkilöltä kysyttiin jopa
edellisen kierroksen äänestämisestä (Väyrystä, tietenkin).
Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saivat Sauli Niinistö
(1 131 127) ja Pekka Haavisto (573 872). He olivat myös aktiivisimpia
sosiaalisessa mediassa. Virallinen vaaliorganisaatio sekä yksittäiset
kannattajat tekivät näkyvää vaalityötä Facebookissa, Twitterissä ja blogeissa.
"Tietämättömyys on valtaa" sanotaan George Orwellin kirjassa 1984. Ja niin se onkin: mitä vähemmän ihmiset tietävät, sitä helpompi jonkun toisen on käyttää valtaa heidän ylitseen.
Pari viikkoa sitten moni hämmästyi uutista, jonka mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista ei osannut nimetä hallituspuolueita. Alle 25-vuotiaista puolet uskoi Vihreiden olevan oppositiossa ja vastaavasti kolmasosa Perussuomalaisten hallituksessa. Niin ikään kolmannes kaikista vastaajista luuli SDP:n olevan hallituksessa.
Näinä aikoina yli 2000 ehdokasta hikoilee vastaillessaan lehtien ja
järjestöjen vaalikoneisiin. Vastaaminen ei ole mikään läpihuutojuttu.
Kysymykset ovat luonteeltaan sellaisia, että vastausten puristaminen
asteikolle 1..5 tai kyllä/ei-muottiin on vaikeaa. Vastauksen jälkeen
oleva vapaa kommentti -kenttä tulee tarpeeseen.
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!