Helsingin Sanomissa oli 5.8.2012 yleisönosastokirjoitus otsikolla On aika lopettaa pankkiirien yksinvalta. Kirjoittajan mukaan "ei ole oikein, että eri maiden hallitukset ja eduskunnat joutuvat tanssimaan pankkiirien pillin tahdissa... on korkea aika siirtyä rahan vallasta kansanvaltaan".
EU:n talouskriisissä Suomi esiintyy voittajana, jolla on moraalinen oikeus pilkata eteläisiä maita huonosta taloudenpidosta. "Jokainen hoitakoon omat taloussotkunsa" voi vielä kalahtaa omaan nilkkaan.
Jotain Suomen tilanteesta kertoo se, että edellisen laman aikaan Suomen arvonlisävero oli 18 prosenttia. Kohta vero nousee 24:ään prosenttiin. Vaikka arvonlisävero nousee maailman toiseksi korkeimmaksi, Suomi velkaantuu koko ajan lisää. Velkataakka lähestyy 100 miljardia, ja hallituksen ainoa tavoite on saada velkaantumisen kasvu edes pysähtymään.
"Pankkitukea Espanjalle -- kansa raivona". Iltapäivälehden lööppi peilaa kansan syvien rivien tuntoja. On kohtuutonta, että Suomi lainaa rahaa Espanjalle talouskriisin torjumiseksi. Eihän siitä ole meille itselle mitään hyötyä... vai onko?
Gallup-vastaajilla riittää kompetenssia neuvoa talouspäättäjiä. Itselläni ei riitä, joten en ota kantaa itse lainapäätöksiin. Mutta sen tiedän, että maailma on nykyään paljon pienempi kuin kultaisella 1980-luvulla. Halusimmepa tai emme, Kreikan ja Espanjan ongelmat näkyvät myös meille.
Vapun kunniaksi voi pohtia vaikka työllistämisen tulevaisuutta.
Vappuaattona posti toi eräältä asiakkaaltani tiedotteen, jonka mukaan he siirtyvät ulkoistettuun ostolaskujen käsittelyyn. Laskut toivotaan jatkossa lähetettävän sähköisesti suoraan tietokoneelta toiselle.
Kun merellä sattuu haveri, maalla on helppoa olla viisas. Italialaisen
risteilijän kaatuminen saaren edustalla on megaluokan moka, jota suomalaisten on
helppo arvostella.
Meillä ei koskaan töpeksittäisi näin raskaasti.
Kerrotaan, että kun Costa
Concordiaa kastettiin, shampanjapullo ei murskaantunut. Se tietää epäonnea.
Kaiken lisäksi onnettomuus sattui perjantaina 13. päivä.
Tiedän, että tästä aiheesta ei voi puhua itsenäisyyspäivänä, mutta ehkä sen
jälkeen: miksi toinen maailmansota yhä dominoi itsenäisyyspäivän viettoa? Ja
erityisesti: miksi Tuntematonta sotilasta yhä esitetään jokaisena
itsenäisyyspäivänä?
Sotaveteraanit tekivät arvokkaan työn puolustaessaan
Suomea ja säilyttäessään sen itsenäisyyden. Mutta ei jatkosodan historia pelkkää
gloriaa ollut. Silti ei taida löytyä toista Euroopan maata, jonka
itsenäisyyspäivän traditio nojaisi niin vahvasti toiseen maailmansotaan --
sotaan, jota Suomi ei varsinaisesti voittanut.
Aina, kun taloudessa tapahtuu jotain ikävää, on tapana syyttää markkinavoimia.
Inhottavat markkinavoimat siirtävät tehtaat halvempiin maihin ja painostavat
valtioita keskinäiseen verokilpailuun. Markkinavoimat lainaavat rahaa
valtioille, jotta niiden kansalaiset voivat jatkaa elintasonsa ylläpitämistä, ja
vaativat sitten lainoistaan korkoa. Markkinavoimat eivät alistu poliitikkojen
tahtoon eivätkä noudata demokraattisia pelisääntöjä -- nuo inhottavat,
häikäilemättömät ja kasvottomat markkinavoimat.
Monet suomalaiset syyttävät kreikkalaisia huonosta taloudenpidosta, lakkoilusta
ja ylivelkaantumisesta. Ei luulisi, että meillä on siihen varaa. Ei meillä, eikä
muullakaan Euroopalla.
Lähes kaikki EU-maat ovat pahasti
ylivelkaantuneita. Vika ei ole eurossa eikä EU:ssa, vaan paljon syvemmällä. Maat
eivät ole sopeutuneet globaalisaation tuomiin muutoksiin, väestön ikääntymiseen
ja kansainväliseen kilpailuun. Elintasoa on ylläpidetty velaksi, mutta se ei voi
jatkua loputtomiin. Markkinavoimien mielestä nyt on maksun
aika.
Viime kevään vaalikeskusteluissa moni tuntui kaipaavan takaisin ns. vanhoja
hyviä aikoja. Jonkinlainen konsensus vallitsi siitä, että "hyvät ajat"
tarkoittavat 1980-lukua. Silloin Suomi oli jo riittävän kehittynyt tarjotakseen
kansalaisille kohtuullisen elintason, mutta pystyi vielä päättämään itse omista
asioistaan. Talouspolitiikka, maahanmuutto, verotus ja monet muut kysymykset
olivat meidän omissa käsissämme. Suomi oli vielä Suomi.
Monissa tehtävissä vaaditaan opiskelun jälkeen pakollinen työharjoittelu, ennen kuin pääsee harjoittamaan varsinaista ammattia. Ehkä sellaista pitäisi vaatia myös poliitikoilta?
Yhteiskunnallinen näkemys jää kovin kapeaksi, jos siirtyy politiikkaan suoraan koulun penkiltä saamatta lainkaan kokemusta ns. oikeista töistä. Tähän joukkoon kuuluvat mm. Paavo Väyrynen, Ilkka Kanerva sekä Anni Sinnemäki, joista jälkimmäisen tilanne on varsin erikoinen: työministeri, joka ei itse ole ollut töissä.
