Olipa ällistyttävä uutinen: Nokian ja Shellin hallitusten puheenjohtaja Jorma
Ollila ryhtyy vetämään työryhmää, joka selvittää "tiemaksujen" käyttöönottoa
Suomessa.
Olisin voinut kuvitella noin tuhat muuta tehtävää, joihin
Ollila olisi halunnut käyttää osaamistaan ja vaikutusvaltaansa. Kysyjiä on
varmasti riittänyt.
Kun puhelinlaskussa on satojen euron lisämaksu soitoista pornonumeroihin,
kuluttajasuoja joutuu koetukselle. Vasta eilen huomasin katsoa YLEn Areenasta
viikkoa aiemmin 24.10. esiteyn ohjelman "MOT: Pornopuheluiden mysteeri". Nyt
ohjelma on jo poistunut Areenasta, joten siihen on myöhäistä linkittää, mutta
onneksi ohjelman käsikirjoitus löytyy yhä www-sivulta http://ohjelmat.yle.fi/mot/mot_24_10/kasikirjoitus.
Olin tänään Huomenta Suomi -ohjelmassa keskustelemassa ns. ruuhkamaksusta.
Käytän merkintää "ns." koska oikeasti kyse on tienkäyttömaksusta. Yksi sen
keskeisistä tavoitteista on laajentaa autoilun veropohjaa. Jos sähköautot
todella alkavat yleistyä, valtion verotulot eivät saa pudota vaikka
bensankulutus vähentyisikin.
Toinen ns. ruuhkamaksun tavoite on tehdä
yksityisautoilusta kalliimpaa siellä, missä on tarjolla julkista liikennettä.
Mutta kuinka paljon hinta ohjaa ihmisten käyttäytymistä?
Turun Sanomissa viimein joku sanoo sen, mitä
ministeriön nokkamiehet eivät ole halunneet ääneen lausua: ruuhkamaksun
kerääminen satelliittivalvonnalla olisi paitsi kallista, myös epäluotettavaa.
Autoilija voisi helposti pimentää signaalin ja ajella ilman
valvontaa.
Tuore liikenneministeri näkyy jälleen tyrkyttäneen kansalle ruuhkamaksua. Tämän
päivän Liikennefoorumista on ministeriön omalla sivulla tiedote, jossa
ministeri "haluaa käynnistää laajan yhteiskunnallisen keskustelun liikenteen
hinnoittelusta". Siitä vain keskustelemaan!
Vasemmistoliiton tuore ministeri Merja Kyllönen haluaa
satelliittipohjaisen ruuhkamaksun koko Suomeen. Ei pitäisi tulla kenellekään
yllätyksenä -- kuten blogissani ja Yksityisyys-kirjassa olen jo aiemmin
esittänyt, gps-valvonnan ulottaminen koko maahan on itse asiassa ainoa tapa
maksun toteuttamiseen.
Eilisen hallitusohjelman julkistuksen jälkeen netti tulvii kommentteja ja
mielipiteitä. Tässä omia havaintojani aiheesta. Ohjelman teksti on sen verran
koukeroista ja epämääräistä, että osa poiminnoista on pakko esittää
kysymyksinä.
Liikenneministeri Anu Vehviläiselle tänään luovutettu selvitys ruuhkamaksuista arvelee, että maksut nostaisivat joukkoliikenteen käyttäjämääriä ja parantaisivat sen kilpailukykyä. Myös liikenteen ympäristöhaitat vähenisivät.
Liikenneministeriö suosittelee tiemaksuja koko maahan viimeistään 2020-luvulla. Ensimmäiseksi ne otettaisiin käyttöön pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa aina Hyvinkäätä myöten. Autoilijoita seurattaisiin gps-tekniikalla reaaliaikaisesti niin, että ruuhka-aikaan ajamisesta laskutettaisiin 8 senttiä kilometriltä ja muuna aikana 4 senttiä kilometriltä. Öisin isoveli sulkisi silmänsä, joten ajaminen olisi vapaata (tai no, ainakaan siitä ei perittäisi kilometriveloitusta).
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!