*

Petteri Järvinen

Nokia

Nokialta ei neuvojia puutu

Jos Nokian suunta on hukassa, ei se johdu ainakaan neuvojien puutteesta. Viime viikon tulosvaroituksen jälkeen mediat täyttyvät hyvistä ja vähemmän hyvistä neuvoista (allekirjoittanut mukaanlukien). Jokainen tuntuu tietävän Nokiaa paremmin, mitä sen kannattaisi tehdä. Vain Alepan kassalta ei vielä ole kysytty. Todennäköisesti hänen neuvonsa olisivat yhtä hyviä kuin asiantuntijoidenkin.

Nepotismia Nokiassa

Hesarin kuukausiliitteessä Jorma Ollila pitää virheenä Kallasvuon valintaa Nokian toimitusjohtajaksi. Kallasvuo oli laki- ja rahoitusjohtaja, eikä hänellä ollut ohjelmisto- tai insinööriosaamista. Ollilan oma ehdokas seuraajakseen olisi ollut hänen oma varamiehensä Pekka Ala-Pietilä.

Tsunami ja Nokian tulosvaroitus

Kaksi viikkoa sitten Facebookiin virtasi ystäviltä viestejä, joissa he jakoivat Aasiaan annettua tsunamivaroitusta eteenpäin. Pari tuntia myöhemmin Nokia antoi yllättävän tulosvaroituksen. Sitä uutista jakoi eteenpäin tuskin kukaan.

Ihmettelin epäsuhtaa. Miksi niin moni jakoi Aasian tsunamivaroituksen, mutta Nokian tulosvaroitus kiinnosti harvaa? Kumpi oli suomalaisen kannalta merkittävämpi uutinen?

Nokian virheet tehtiin vuosia sitten

Nokian alamäen myötä toimitusjohtaja Stephen Elop on joutunut kovan arvostelun kohteeksi. Taloussanomien haastettelussa nimettömäksi jäänyt operaattorijohtaja sanoi, että Nokian olisi pitänyt valita Android: "Elop saattoi löydä vetoa vain kerran ja hän teki sen väärin".

Kesäleluksi Nokian painajainen

Ostin viime viikolla uuden älypuhelimen: Huawei 8800, jota Elisa myi tarjoushintaan 199 euroa (Ideos X5). Hinta ei edellyttänyt liittymän ostamista, joten kuka tahansa saattoi kävellä kadulta sisään ja lähteä ulos halpa älypuhelin taskussaan.

Kieli syynä Nokian ongelmiin?

Syksyllä 2006 olin HETKYn (Helsingin tietojenkäsittely-yhdistys) tilaisuudessa, jossa puhui eräs Nokian silloisista johtajista. Hän kertoi, että neljällä miljardilla ihmisellä on hammasharja ja kahdella miljardilla matkapuhelin. Olisi vain ajan kysymys, milloin jälkimmäinen luku ohittaa ensimmäisen, ja Nokialla tulisi olemaan kehityksessä suuri rooli: siitä tulisi tärkein ihmisiä nettiin yhdistävä yritys.

Obama tapasi IT-johtajia, Halonen puolestaan...

Viime viikolla USA:n presidentti Barack Obama vieraili Kalifornian Piilaaksossa. Hän mm. tutustui puolijohdeteollisuuden uusiin saavutuksiin Intelin tehtailla. Matkan yhteydessä järjestettiin 17.2. illallistapaaminen (huhujen mukaan vakavasti sairaan Steve Jobsin kotona), jolle osallistui presidentin lisäksi alan nimekkäitä vaikuttajia: Googlen Eric Schmidt, Facebookin Mark Zuckerberg, Oraclen Larry Ellison ja niin edelleen. Matkan tarkoituksena oli keskustella keinoista, joilla Yhdysvallat turvaa koulutuksen, tutkimuksen ja tuotekehityksen myös tulevaisuudessa.

Onko vika aina johdossa?

Kun työelämässä on ongelmia, vikaa on helpointa etsiä johdosta. Suomalaista johtamista moititaan huonoksi ja jäykäksi. Ei kuunnella työntekijöitä, ei tunnisteta työilmapiirin ongelmia eikä anneta työntekijän ottaa vastuuta omasta työstään. Ei anneta tilaa luovuudelle. Osaamattoman johdon vuoksi työnteko on puurtamista hampaat irvessä. Parempi johtaminen pidentäisi työuria ja estäisi ennenaikaisen eläköitymisen.

Jälkiviisautta Nokiasta

Nokian kurssin syöksyttyä kahden päivän ajan lähes vapaassa pudotuksessa on käynyt selväksi, etteivät markkinat usko Microsoft-yhteistyön onnistumiseen. Ja markkinat ovat tunnetusti oikeassa, silloinkin kun ne näyttävät olevan väärässä.

Jenkit pelasivat voiton kotiin - haluatko ruton, koleran vai syövän?

GSM oli 1990-luvulla huikea menestystarina. Kaikkialla Euroopassa toimiva digitaalinen matkapuhelinjärjestelmä antoi lentävän lähdön Nokialle, Ericssonille ja muille, nyt jo luovuttaneille. valmistajille. Kun tähän vielä yhdistyi teletoimialan vapautuminen valtion sääntelystä (deregulointi), syntyi eurooppalainen menestystarina.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä