Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen kritisoi eilen Helsingin Sanomien kolumnissa nimetöntä nettikirjoittelua. "En näe yhtään täysin vedenpitävää syytä, miksi nettikeskustelujen pitäisi ylipäänsä olla nimettömiä", Matti kirjoitti. Koen velvollisuudekseni vastata, koska Matti siteerasi nimeltä mainiten aiempaa blogikirjoitustani ja vieläpä hieman pilkalliseen sävyyn "...
Teosto on lobbauksen mestari, josta muutkin eturyhmät voisivat ottaa oppia. Eräs lobbauksen muoto on vuonna 2009 käynnistynyt kulttuurikummi-toiminta, jonka tuoreista kuulumisista järjestö tiedotti toissapäivänä.Lehdistötiedote kertoo, mistä on kyse ("Musiikintekijä ja kansanedustaja löytävät toisensa Teoston kulttuurikummikiertueella"), mutta vielä paremmin asiaa luonnehtii Teoston oma...
Steve Jobsin vakava sairaus on ollut tiedossa jo seitsemän vuoden ajan. Eilisestä eroilmoituksesta voi päätellä, että sairaus on pahentunut, ja että kenties jo piankin koittaa aikaa, jolloin Applen on pärjättävä ilman legendaarista johtajaansa.Jobs perusti Applen yhdessä Steve Wozniackin kanssa vuonna 1976, vuosi sen jälkeen kun Bill Gates oli perustanut Microsoftin. Gates ja Jobs...
Hallitusneuvottelujen yhteydessä sovittiin polttoaineen, tupakan ja alkoholin verotuksen kiristämisestä. Bensalitran hinnasta veron osuus on jo yli euron.Aina, kun valtio tarvitsee lisää tuloja, se korottaa näiden kolmen hyödykkeen verotusta. Miksi ihmeessä alkoholi, tupakka ja polttoaine niputetaan yhteen?Alkoholi ja tupakka ovat nautintoaineita, joiden kulutusta voi (ja useimpien...
Aamun Hesarissa kaupunginjohtaja Pajunen on jo varma Guggenheim-museon toteutumisesta. Hänen mielestään museo voisi avata ovensa vuonna 2018. Sitä ennen pitää tosin löytää rahat arviolta 100-200 miljoonan euron rakennuskustannuksiin ja saada talo pystyyn. Pikkujuttu, kun kyse on sentään kulttuurista. Niin ja tietenkin isosta G:stä.Vuoden alussa Helsinki antoi Guggenheim-säätiön käyttöön 1,8...
Tänään 6.8.2011 järjestetty lutkamarssi keräsi tuhansia osallistujia, joukossa muutamia miehiäkin.Lutkamarssit saivat alkunsa kun kanadalainen poliisi kehotti naisia välttämään liian paljastavaa ja provosoivaa pukeutumista. Marssien tarkoituksena on muistuttaa siitä, että jokaisella on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen -- pukeutumisesta riippumatta.Siitä on helppo olla samaa mieltä. Muussa...
Nyt tulee pitkä juttu -- ainakin ajallisesti.Ensimmäisellä luokalla koulussa meidän piti opetella säästämistä. Jokainen oppilas toi kerran viikossa 50 penniä tai markan, jonka opettaja kirjasi paikallisen pankin tilille. Jokainen talletus palkittiin pienellä kuvalla, joka liimattiin vihkoon.Koulusäästöjä varten avattu tili Osuuspankissa jäi käyttöön ja sitä tuli hyödynnettyä myöhemminkin....
Petteri Järvinen
Espoo
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?