Kirjaudu ja osallistu keskusteluun!
Jokaisella on varmasti oma käsitys siitä, missä on Suomen turhin liikenteen sakotuspaikka. Yleensä ehdotukseen liittyy syrjäinen seutu, alamäki ja juuri alempaan vaihtuva nopeusrajoitus.Kerron nyt oman ehdotukseni, pistäkää paremmaksi jos pystytte. Helsingin Stockmannille valmistui äskettäin uusi parkkihalli. Sinne pääsee mukavasti tunnelia pitkin, jonka toinen pää on lähellä Länsiväylän...
Vähemmistövaltuutettu Eva Biaudetin vastaukset eilisessä TV2:n Pressiklubissa herättivät pientä ihmetystä. Ohjelman vetäjä Ruben Stiller esitteli tilaston, jonka mukaan 20 prosenttia raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä. Määrä on huomattava, koska ulkomaan kansalaisten osuus koko väestöstä on vain noin neljä prosenttia. Toisen tiedon (jota ohjelmassa ei esitetty) mukaan pääkaupunkiseudun...
Suomi on rähmällään Guggenheimin edessä. Nyt on varmistunut, että selvityksen Guggenheim-museon perustamismahdollisuuksista tekee Guggenheim itse. Helsinki vain maksaa sen. Guggenheimilla on käytännössä avoin, kahden miljoonan euron shekki, ja vapaat kädet. Asiassa ei kuitenkaan ole mitään ongelmaa, sillä kuten Helsinkiä hankkeessa edustava taidemuseon johtaja Janne Gallen-Kallela-Siren...
Ajankohtaisessa kakkosessa haastateltiin eilen iloisten veronmaksajien puheenjohtajaa. Ohjelma on katsottavissa kuukauden ajan Ylen Areenassa. Haastattelu alkaa 23 minuutin kohdalta.Verojen maksaminen on useimmille vastenmielistä. Ajatus iloisista veronmaksajista on niin hauska, että yhdistys pääsee usein julkisuuteen, vaikka sillä on vain runsaat 500 jäsentä. Pääsisikö vastaavankokoinen Verot...
Viime kesänä lehdissä hämmästeltiin, miten monet kuntapäättäjät ja kansanedustajat ovat mukana osuuskauppojen hallinnossa. Helsingin kaupunginhallituksen 15 jäsenestä vain kolmella ei ollut yhteyksiä HOK-Elantoon ja kansanedustajista peräti 39 istui jonkun osuuskaupan edustajistossa tai hallituksessa.Asia on kiusallinen, sillä samat kuntapäättäjät käsittelevät myös paikallisia kaavoitus-, tontti...
Kävin eilen Helsingin Stockmannilla ja ostin kolme paitaa. Ne olivat kanta-asiakas"tarjouksessa": kaupan omalla kortilla jokaisesta paidasta sai 10 euron alennuksen. Laitoin sanan tarjous lainausmerkkeihin siksi, että todellisuudessa tarjouksia ei ole. Normaalihintaisissa tuotteissa vain on lisähintaa, joka poistetaan kanta-asiakkailta bonuksen, ostohyvityksen tai suoran alennuksen nimissä....
Hesarin otsikko lupaa paljon: "Helsinki saattaa saada Guggenheimin". Ihan noin vain, ilmaiseksi? Ei sentään, jo pelkkä asian selvittäminen maksaa kaksi miljoonaa euroa. Se nyt on pikkuraha, kun kyse on sentään taiteesta. Ilmankos Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi rahoituksen ja työ alkaa välittömästi. Hieno homma, jos Guggenheim katsoo Helsingin sopivaksi paikaksi seuraavalle museolleen....
Liikenneministeriö suosittelee tiemaksuja koko maahan viimeistään 2020-luvulla. Ensimmäiseksi ne otettaisiin käyttöön pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa aina Hyvinkäätä myöten. Autoilijoita seurattaisiin gps-tekniikalla reaaliaikaisesti niin, että ruuhka-aikaan ajamisesta laskutettaisiin 8 senttiä kilometriltä ja muuna aikana 4 senttiä kilometriltä. Öisin isoveli sulkisi silmänsä, joten...
Petteri Järvinen
Espoo
Näytä koko profiili
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?