Petteri Järvinen

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 5 min 17 s sitten

Trump nyt triplaamassa Kiina-tullinsa – Käski etsimään kohteita

6.4.2018 07:44

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa uusia tuontitulleja kiinalaistuotteille 100 miljardin dollarin edestä.

Kärpille revanssi: ”Jääkiekossa asioita tapahtuu nopeasti”

5.4.2018 23:07

Oulun Kärpät aloitti välieräsarjan tiistaina Oulussa heikosti hävittyään 1-4. Myös toisessa ottelussa torstaina Helsingissä Kärpät oli kahdessa ensimmäisessä erässä ottavana osapuolena, mutta pystyi venymään 1-3 -tappioasemasta 4-3 -voittoon jatkoerässä. Ottelusarja tasoittui 1-1:een.

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet muuttuvat – Yle: Tällainen on ainoa valmisteltu malli

5.4.2018 20:39

Eduskuntaryhmien puheenjohtajat ovat sopineet, että kansanedustajien sopeutumiseläkkeitä muutetaan, kertoo Yle.

Jo tätä aiemmin on ollut tiedossa, että muutoksia on luvassa, mutta ei, millaisia muutoksia ja milloin. Asia nytkähtää kuitenkin Ylen mukaan nyt eteenpäin.

Espoon yllätetty kokoomuspomo ärähtää Jan Vapaavuoren paljastuksesta: ”Vähän herättää ihmetystä”

5.4.2018 19:33

Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren (kok.) keskiviikon paljastus vaietusta ehdotuksesta hallitukselle tuli täytenä yllätyksenä Espoolle. Helsinki ehdotti hallitukselle yhden maakunnan sijaan pääkaupunkiseutumaakuntaa ja Uudenmaan maakuntaa.

Espoon kaupunginhallituksen ja Uudenmaan liiton hallituksen puheenjohtaja Markku Markkula (kok.) on paljastuksesta täysin yllättynyt ja pahoillaan siitä, ettei Espoota kuultu ennen ehdotuksen tekemistä.

Kokoomuksen puoluehallitus torjuu Jan Vapaavuoren kapinan: ”Uudistukset menevät läpi”

5.4.2018 18:35

Maakuntauudistus on kokoomuslaisille edelleen vastenmielinen pala nieltäväksi, ilmenee Talouselämän ja Uuden Suomen kyselystä kokoomuksen puoluehallituksen jäsenille.

Kyselyyn tavoitettiin kaikki puoluehallituksen 16 rivijäsentä naisten liiton Sofia Vikmania lukuun ottamatta. Tyytymättömyys keskustan ajamaan 18 maakunnan malliin tulee ilmi miltei kaikissa vastauksissa.

–Se nyt varmaan on ihan selvää, että kovin moni kokoomuslainen ei ole niin innoissaan tästä maakuntapuolesta, sanoo Henrik Vuornos kokoomuksen nuorten liitosta.

Tuleeko aktiivimalli 2 sittenkään? – Työministeri: ”Meillä on tiettyjä ongelmia sen kanssa”

5.4.2018 17:41

Työministeri Jari Lindströmin (sin.) mukaan niin sanottu aktiivimalli 2 on yhä hallituksen harkinnassa, mutta siitä ei ole tehty päätöksiä.

Malli, jota kutsuttiin aluksi aktiivisen työnhaun malliksi ja myöhemmin omatoimisen työnhaun malliksi, tehostaisi työnhakijoiden omatoimista työnhakua ja selkiyttäisi työttömyysturvaan liittyviä seuraamuksia. Uusi velvoite toisi työttömälle 60 päivän karenssiajan, jolloin työttömyysturvaa ei makseta, jos hän ei hae työtä keskimäärin kerran viikossa.

Resursseiltaan ylivoimainen HJK on ylivoimainen suosikki

5.4.2018 16:40

Lauantaina alkava Jalkapallon Veikkausliigan kausi starttaa samoista asetelmista kuin edellisvuosina. Viimeisestä yhdeksästä mestaruudesta seitsemän voittanut HJK on ylivoimainen suosikki.

HJK on viime vuodet porskuttanut ylivoimaisella pelaajabudjetilla. Aki Riihilahden tultua HJK:n toimitusjohtajaksi on ero muihin vain kasvanut.

Lauantaina alkavaan HJK suuntaa 1,5 miljoonan pelaajabudjetilla. Yhdenkään toisen seuran pelaajabudjetti ei ylitä miljoonaa euroa.

Vihreiltä 600 miljoonan euron leikkauslista: Nämä 8 yritystukea saisivat kyytiä

5.4.2018 15:48

Oppositiopuolue vihreät kertoo olleensa parlamentaarisen yritystukityöryhmän keskusteluissa valmis leikkaamaan yritystukia kaikkiaan noin 600 miljoonan euron edestä. Uusi Suomi sai vihreiltä listan tuista, joita puolue olisi ollut valmis leikkaamaan ”saman tien”. Vihreiden mukaan kaikki listan kohdat olivat esillä neuvotteluissa, joskaan eivät kokonaisuutena listan muodossa.

Antero Vartia avautuu Pekkarisen yritystukityöryhmästä: ”Varajäsenet pihalle – EK ja SAK jäivät”

5.4.2018 13:44

Hedelmätöntä keskustelua ja yhteiskunnan kannalta vastuutonta toimintaa, summaa vihreiden kansanedustaja Antero Vartia yritystukien perkaamiseen ja karsimiseen perustetun työryhmän toiminnan.

Mauri Pekkarisen (kesk.) johtama työryhmä pääsi lopulta sopuun vain kriteereistä, joilla yritystukia jatkossa arvioidaan, vaikka yritystukien leikkaamisen tarpeellisuutta on peräänkuulutettu jo pitkään. Vartia oli työryhmässä mukana varajäsenenä.

Etujärjestöt torppasivat kaikki yritystukien leikkaukset? Mauri Pekkarinen ärähtää kriitikoille

5.4.2018 12:45

Valtion yritystukia läpikäyneen työryhmän puheenjohtaja, eduskunnan varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) kiistää jyrkästi väitteet ja epäilyt siitä, että työryhmä ei olisi löytänyt leikattavaa, koska etujärjestöt osallistuivat työryhmätyöhön asiantuntijoina.

Löytyykö yritystuista sittenkin saksittavaa? Ministeri: Hallitus voi panna täytäntöön

5.4.2018 12:08

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) kertoo, että eri puolueiden yhteistyössä valmistelemasta yritystukiraportista hallitus voi löytää leikattavaa, vaikka työryhmän kansanedustajat eivät tukien leikkaamisesta päässeet yhteisymmärrykseen.

TE: Tutkijoilta karu väite Suomen armeijan valikoinnista – ”Siksi pienituloisimmat eivät ole armeijassa”

5.4.2018 12:04

Armeijan käyneillä ihmisillä on keskimäärin parempi tulotaso jo 30-vuotiaina kuin armeijan käymättä jättäneillä, ilmenee Aalto-yliopiston, VATT:n, Jyväskylän yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkijoista tekemästä tutkimuksesta. Tutkimuksesta uutisoi Talouselämä.

”Täydellinen epäonnistuminen”, ”Rohkeus loppui” – Ministeri sai parjatun yritystukiraportin

5.4.2018 11:49

Yritystukia perannut parlamentaarinen yritystukityöryhmä on luovuttanut loppuraporttinsa elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.). Työryhmän tarkoitus oli löytää myös leikattavaa tuista, joista isoa osaa on kritisoitu turhiksi tai jopa haitalliseksi, mutta eri puolueiden kansanedustajien kesken yhteisymmärrystä leikkauskohteista ei löytynyt.

Aktiivimalli: Alle 1000 työtöntä teki yrittäjätyötä – suurin osa osoitti aktiivisuutta TE-palveluilla

5.4.2018 11:20

Alle prosentti uuden aktiivisuusehdon täyttäneistä Kelan työttömyysturva-asiakkaista osoitti aktiivisuutensa keräämällä yritystuloa eli toimimalla yrittäjinä, kertoo Kauppalehti.

Antti Kaikkosen sote-perustelu ihmetyttää: ”Samalla logiikalla Kaivopuistossa voisi nyt olla 4-kaistainen moottoritie”

5.4.2018 10:50

Helsingin kaupunginvaltuusto ryöpytti keskiviikkona lähes yksimielisesti hallituksen sote- ja maakuntauudistusta, jonka Helsinkiin kohdistamia säästövaatimuksia pidetään kohtuuttomina. Useat valtuutetut ovat julkaisseet Puheenvuoro-blogipalstalla kannanottojaan, joita yhdistää puoluerajat ylittävä näkemys uudistuksen haitallisuudesta Helsingille.

Kokoomuksesta tyrmäys Sinisille: ”Taitaa olla vaalit tulossa”

5.4.2018 09:49

Valtiovarainministerin pallilla istuva hallituspuolue kokoomus ei lämpene hallituskumppaninsa Sinisten jakovarapuheista.

Aktiivimalli leikkaamassa työttömyysturvaa yli 90 000:lta – Kela julkaisi ensimmäiset luvut

5.4.2018 09:13

Puolet Kelan maksamien työttömyysetuuksien saajista on täyttänyt aktiivimallin niin sanotun aktiivisuusehdon ensimmäisellä tarkastelujaksolla. Työttömyysturva on siis näillä näkymin pienentymässä noin puolelta Kelan työttömyysturvan saajista.

Mauri Pekkarinen: ”Meiltä ei odotettukaan suurempia kuin 100 miljoonan leikkauksia”

5.4.2018 08:20

Paljon puhuttu yritystukityöryhmä ei saanut aikaan esitystä muusta kuin uuden tukien arviointineuvoston perustamisesta. Ryhmän puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) tosin sanoo Kauppalehdelle, ettei ryhmältä odotettukaan suurta leikkauslistaa.

– Meiltä ei odotettukaan suurempia kuin ehkä sadan miljoonan leikkauksia. Tärkeämpää oli tukien uudelleen suuntaaminen, Pekkarinen sanoo.

Shokki Manchester Citylle – Liverpool löi köysiin

5.4.2018 00:21

Englannin jalkapallon Valioliigan mestaruuden tällä kaudella voittava Manchester City lähti suosikkina Mestareiden liigan puolivälieräotteluihin Liverpoolia vastaan. Keskiviikkona Liverpoolin Anfield Roadilla pelatussa ensimmäisessä ottelussa Liverpool tyrmäsi Cityn kuitenkin 3-0. Sellaista tulosta ei osattu odottaa.

TPS:n johto suli – Tappara juhli Turussa

4.4.2018 23:21

TPS menetti kahden maalin johtonsa jääkiekon Liigan välieräsarjan ensimmäisessä ottelussa keskiviikkona Turussa Tapparaa vastaan. Tappara voitti jatkoerämaalinsa myötä 3-2.

TPS:n Ilari Filppulalle tuomittiin kampitusjäähy jatkoajalla. Tapparan Henrik Haapala iski 3-2-osuman ylivoimalla.

- Se oli vähän sellainen puoliveto, kampitusjäähy jostain kaivettiin. No, näitä tulee, TPS:n valmentaja Kalle Kaskinen kommentoi.

Kaskinen ei ollut joukkueensa esitykseen pettynyt.

Sivu « 82 | 83 | 84 | 85 | 86 »

Toimituksen poiminnat