*

Petteri Järvinen

Steve Jobs oli markkinoinnin nero

Applen edesmennyttä perustajaa on kutsuttu neroksi. Ainakin markkinoinnissa se pitää paikkansa: Jobs oli itse yhtiönsä paras tuote.

Omalla insinööritaustalla voi vain ihmetellä, miten Apple pystyi kehittämään elämää suurempia tuotteita toimimalla täysin eri tavoin kuin muut.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut kuluttajien hampaisiin esitellessään matkapuhelimen, jonka akkua ei voi vaihtaa, ja jonka kuori kiinnitetään erikoisruuveilla. Puhelimen ei ole tarkoituskaan kestää pitkään, vaan saada asiakas ostamaan uusi malli.

Mikä tahansa muu yritys olisi saanut kielteistä julkisuutta, jos se olisi haastanut bloggaajia oikeuteen ja yrittänyt kaikin tavoin sulkea heidän suunsa.

Mikä tahansa muu nettiyritys ajaisi itsensä nurkkaan kieltäytymällä tukemasta Flash-tekniikkaa ja pakottamalla palvelujen tekijät kehittämään sen sijaan erillisversiot omille laitteilleen.

Mikä tahansa muu teknologiayhtiö joutuisi vaikeuksiin, jos sen tuotekehitysbudjetti olisi vain runsaat 2 % liikevaihdosta (vrt. Microsoft 14 %, Google 12 %, Intel 15 %, Nokia 14 %).

Mikä tahansa muu yritys saisi kielteistä julkisuutta kiinalaisten työntekijöiden surkeista työoloista, samalla kun tilaaja itse tahkoaa huikeita voittoja.

Mikä tahansa muu yritys olisi joutunut markkinaoikeuteen iTunesin monopolista tai kilpailua rajoittavista App Storen ehdoista.

Mikä tahansa muu yritys... mutta ei Apple. Päinvastoin, Jobsin kuoleman jälkeen ihmiset ylistivät tv-haastatteluissa Applea juuri siitä, miten hyvin yhtiö huomioi tuotteidensa käyttäjät.

Markkinointi on nerokasta silloin, kun yritys pystyy rahastamaan asiakkaitaan ja nämä vieläpä kiittävät siitä.

Applen brändi kotimaassaan on vailla vertaa. Apple on amerikkalaisten Nokia, maan viimeinen menestyvä kulutuselektroniikan brändi -- ainoa, joka on pystyy vastustamaan aasialaisten ylivaltaa. Apple on kansallisen ylpeyden ja amerikkalaisen osaamisen symboli, aivan kuten Nokia on meille suomalaisille.

Apple opetti amerikkalaiset käyttämään kehittyneitä puhelimia. Vielä 1990-luvulla jenkit käyttivät lankapuhelimia, hakulaitteita ja pda-koneita. Harvalla oli edes analogista kännykkää. Tänään moni jenkkikuluttaja pitää Applea suorastaan mobiilin internetin ja kamerapuhelimen keksijänä.

Kun iOS 5:een tulee kohta ominaisuus, jolla iPhonen saa ottamaan valokuvan fyysisellä painikkeella, jenkkikuluttajat pitävät sitä jälleen Steve Jobsin nerokkaana innovaationa. Vähänpä he tietävät (tai välittävät), että Nokian puhelimissa on ollut sama jo 10 vuoden ajan.

Asiakkaat ovat tietenkin oikeassa. Meidän insinöörien pitäisi ottaa oppia tästä kaikesta ja muistaa, mitä Jenna Jameson sanoo omasta elämästään kertovassa kirjassa: "opin nopeasti, että se mitä luullaan, on todellisuutta".

Kuluttajat haluavat elämyksiä, eivät hienoa tekniikkaa. Avoimilla standardeilla voi menestyä, mutta todella rahakas bisnes on edelleen suljetuissa tuotteissa ja monopoleissa. "Cool" on tärkeämpää kuin "good".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Pelkän markkinoinnin korostaminen johtaa harhaan.

Otetaan vertailukohdaksi Nokia. Ollilan päätös tehdä puolensataa rinnakkaista mallia ja kymmeniä uusia malleja vuosittain tukki täysin kehitystyön ja on pääsyy nykyiseen Nokian rappioon. Sadoittain keskeneräisiä ja huonosti toimivia laitteita.

Entä Apple? Yksi malli kerrallaan ja mahdollisimman toimiva. Apsien kehittäjät tykkäsivät tuosta etenkin kuin kehitysympäristökin kohtuullinen eikä tarvitse testata lukemattomille versioille.

Erik Nilsson

Applen iPhonessa oli alunperin vakavampia tyyppivikoja kuin Nokian puhelimissa koskaan. Apple on aina myynyt silkkaa imagoa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Höpöt. Minulla on Nokia, iPhone ja Android ...

Erik Nilsson

Näin. Hyi hitto että minä inhoan juuri tuollaista.

fabu land

"Se mitä luullaan, on todellisuutta".
Täytyisi olla tietysti huoneentauluna jokaisella.

Käyttäjän PetteriJarvinen kuva
Petteri Järvinen

Jenna Jameson tietää nämä asiat. Kannattaa muistaa meidän muidenkin.

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Steve Jobs oli markkinoinnin nero."

Petteri Järviseltä varsin osuva kirjoitus.

Tuohon otsikon väitteeseen sanoisin, että torikauppias Lapveteläinen oli markkinamiehenä Steve Jobsia satakertaa parempi.

Uskallan väittää, että -30 asteen pakkasessa Kuopion tammimarkkinoilla Jobs olisi tehnyt pienemmän tilin, kuin teki torikauppias Lapveteläinen.

Pahat kielet väittävät Lapveteläisen olleen huono torikauppias, mutta se on vaan Jobsin tasolla olevien, kilpailevien kojujen kauppamiesten kateellista panettelua. Kas, ketkään muut ei tappele keskenään kiivaammin, kuin samalla alalla toimivat yrittäjät.

Sota ei yhtä miestä kaipaa,- ja tuo pitää paikkansa Applessakin kaikesta henkilöpalvonnasta huolimatta. Steve Jobs näköjään veivin heittämisen jälkeenkin saa kunniaa muiden tekemistä töistä,- ja varsinkin innovaatioista, mutta se onkin eräs johtajuuden perusolennaisuuksista.

Imuroida kunnia sellaisestakin, johon ei olisi perustetta.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

"Mikä tahansa muu teknologiayhtiö joutuisi vaikeuksiin, jos sen tuotekehitysbudjetti olisi vain runsaat 2 % liikevaihdosta (vrt. Microsoft 14 %, Google 12 %, Intel 15 %, Nokia 14 %)"

Ei ihme että Apple suostui/joutui maksamaan Nokialle patenttikorvauksia ;)

En myöskään hetkeäkään epäile etteikö Apple olisi hyödyntänyt tekniikassaan myös Samsungin, Motorolan, Microsoftin, Intelin... patentteja. Se että Apple tajusi patentoida tavan jolla ihminen normaalisti käyttää sormiaan - ei pitäisi edes olla patentoitavissa.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Applen tavasta toimia kertoo myös tuotteen suunnitellusta vanhenemisesta kertavassa dokumentissa julkaistu tieto siitä että Apple maksoi enemmän rahaa akun valmistajalle siitä että he tarkoituksella kehittivät heikommin kestävän akun kuin käyttivät olemassa olevia komponentteja...

Käyttäjän Harrir kuva
Harri Rautiainen

Hyvä analyysi, Petteri.
Siihen voisi lisätä vielä Jobsin arrogantin johtamistyylin, vaikean luonteen, ym. Hänet mm. erotettiin omasta firmasta 12 vuodeksi.

Mutta vainajista puhumme pelkkää hyvää, eikö niin? Applen loistavaa menestystä markkinoilla ei voi kukaan kieltää.

Käyttäjän arhikuittinen kuva
Arhi Kuittinen

Applen tuotteiden kontrollointi (kiinteät akut rahan lypsämiseksi) on sivuseikka tärkeimmän ohella.

Varmuus.
Helppous.
Visuaalisuus.
Käytettävyys.

Nämä ovat neljä pyhää skeemaa Applen tuotteelle. Lähes kaikille tuotteille. Ainakin verrattuna muihin.

Tietysti menestys nousi Jobsin päähän ja psykoopaattina hän halusi nähdä suoraan rahassa ihmisten rakkauden tuotteisiin.

iTunes on selkein esimerkki tuote asiakkaan ehdoilla toimimisesta.

Se oli ainoa palvelu, joka todella toimi ja nopeasti toimikin biisien ostamistapahtumana. Muut eivät toimineet. Muut olivat vain kokeiluja.

Final Cut editointiohjelmana aloitti uuden aikakauden, jossa ammattituotteet tuotiin siviileille. Se oli hyvin visionääristä, mikä aiheutti muissa hyvin kalliiden ammattituotteiden tuottajissa pyhää vihaa Jobsia kohtaan.

Kaupallinen taktikointi oli vain oheisilmiö kun tärkein oli kunnossa. Käyttäjän ei tarvinnut stressata interaktiivisen elämän osan kanssa.

Macit ovat olleet todella halpoja, kun ajatellaan niiden stressinvähentämisominaisuuksia käyttäjälle.

Windows on ollut aika kalpea matkielma OSX-järjestelmästä ja aina jäljessä.

Kokemukseni 80-90-luvulla PC-koneiden menestymisestä helppojen ja varmojen Maccien sijaan yrityksissä johtui ATK-ammattilaisten (aiheellisesta) pelosta, että selkeä Mac tekisi heidät työttömiksi, joten he suosittelivat ehdottomasti PC-koneita yrityskoneiksi, joita täytyi jatkuvasti rukata.

Muistan hyvin, kun 1997 mainostin ihmisille että Apple jyrää vielä windowsinkin ja minua pidettiin varsinaisena idioottina ammattipiireissä Applen myynnin laskiessa. Nyt samat naurajat hipelöivät iPhonea unissaankin.

Käyttäjän PetteriJarvinen kuva
Petteri Järvinen

>Applen tuotteiden kontrollointi (kiinteät akut rahan lypsämiseksi)
>on sivuseikka tärkeimmän ohella.

Kiinteät akut ovat vain yksi esimerkki tavoista, joilla Apple on sitonut asiakkaat itseensä ja rahastanut heitä.

>Windows on ollut aika kalpea matkielma OSX-järjestelmästä
>ja aina jäljessä.

Itse asiassa Windowsissa on aina ollut moniajo, dynaaminen muistinhallinta ja ikkunointi. Nämä kaikki lisättiin Macin käyttöjärjestelmään matkan varrella. Yhteensopivuus menetettiin, mutta asiakkaat ostivat kiltisti uudet koneet ja sovellukset. Ei olisi onnistunut PC-puolella.

Applen Mac-strategia epäonnistui. Tekemällä itse kaiken laitteista tuli kyllä toimivia, mutta kalliita, eikä Apple pystynyt pitämään omaa tekniikkaa vaan joutui lopulta taipumaan pc-koneiden edessä. Tänään Mac on PC, jossa vain toimii Applen oma käyttöjärjestelmä.

Senkin helppoudesta voi olla monta mieltä. Yhden sovelluksen ajo koko ruudulla periytyy ensimmäisistä kottaraispöntöistä ja on isoilla näytöillä kömpelöä. Tiedostohallinta on sekava. Kolmikosta iPhone, iPad ja Mac tietokone on heikoin osuus.

Juha-Jarmo Heinonen

Applen perinteistä Macciä edeltävä LisaWorks oli täysi moniajoympäristö. Macistä se puuttui lähinnä siksi, että se suunniteltiin $1000 hintaiseksi koneeksi johon oli optimoitu vain kaikkein olennaisimmat Lisan ominaisuudet. Lisa oli yli $10000 hintainen, siinä oli megatavu muistia ja kovalevy käyttöjärjestelmää, sovelluksia, dokumentteja ja virtuaalimuistia varten. Macissä oli alunperin vain 400k levykeasema sovelluksia ja dokumentteja varten sekä 128k RAM-muistia sovellusten ajoon; sen 64k ROM-muisti sisälsi valtaosan koko käyttöjärjestelmästä. Markkinointiosasto halusi kuitenkin vedättää Macistä $2500 ja mm. siitä riitely johti Jobsin potkuihin. Jobs perusti välittömästi potkujensa jälkeen NeXT Inc:in ja johti NeXTStepin kehittämistä. NeXTStep on ominaisuuksiltaan nykyisinkin täysin moderni käyttöjärjestelmä. Apple olikin Jobsin johdolla vuodesta 1996 eteenpäin lähinnä aiempaa suuremmilla tuotekehitysresursseilla toimivan NeXT:in jatkumo.

Sekä iOS että OS X ovat NeXTStepin suoran jatkokehityksen tulosta, eikä Applen ole siksi tarvinnut enää panostaa käyttöjärjestelmien tuotekehitykseen valtavia summia; valtaosa heidän nykyisinkin käyttämistä teknologioista olivat olemassa lähes sellaisinaan NeXTStepin muodossa jo 1990-luvun alussa. Applen laitevalikoimakin on riisuttu vähimpään mahdolliseen ja niitä valmistetaan erittäin suurina erinä pitkän aikaa, mikä säästää laitteiston kehityskustannuksissa valtavasti rahaa verrattuna siihen, että laitemallistoa olisi runsaasti, kutakin mallia päivitettäisiin monta kertaa vuodessa ja jokaisen yhteensopivuus pitäisi varmistaa käyttöjärjestelmää kehitettäessä. Seurauksena Apple on nykyisin hinnoiltaan kilpailukykinen, voittoa tekevä yritys, jonka on mahdollista panostaa kehityskulunsa siihen missä sillä on merkitystä; uusiin tuotteisiin.

Väitän siis, ettei Jobs ollut vain markkinoinnin nero, vaan yleisnero joka ymmärsi kokonaisuuden ja pystyi siksi toimimaan kuten toimi. Esiintymistaidot tuote-esittelyissäkin ovat peräisin siitä itsevarmuudesta, että hän tunsi tuotteensa läpikotaisin myös teknisesti. Hän on myös esitellyt yleisön edessä yrityksensä tuotekehitystyökalujen käyttöä reaaliaikaisena sovelluskehityksenä, joka on temppu mihin harvalla kokeneellakaan ohjelmoijalla riittää rahkeet.

Harri Y

> iTunes on selkein esimerkki tuote asiakkaan ehdoilla toimimisesta.

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Itselläni on iPhone 3GS ja mp3 tiedoston (jota ei löydy storesta) lataaminen puhelimeen menee seuraavasti:
- iTunes - File - Add file to library
- Etsi tiedosto Music libraystä, heviletin vaikeeta, jossain unkonwn album, unknown artist listalla, menee ikuisuus löytää...
- Kun vihdoin löydät niin hiiren oikea, add to playlist (jonka olet ennestään lisännyt sync listalle)
- Valitse puhelin, synkronoi, menee älyttömästi aikaa kun ottaa backupit ensin jne. jne.

Vähintään 5 minuuttia kulunut ja tulos on että olen siirtänyt 1 kpl mp3 tiedostoja puhelimeen. WAU, edistyksellistä!

Tytöllä on Nokian 39e maksanu perusmalli, kun pistät kiinni usb porttiin niin näkyy levyasemana, siirrät tiedoston 'music' hakemistoon ja sitten se on siellä heti kuunneltavana, 30 sek.

Mä en ymmärrä mikä tässä on muka niin helppoa, viimenen omenatuote ikinä kun ostin, android seuraavaks, galaxy s2 kuulemma näkyy myös levyasemana ja toimii.

Käyttäjän PetteriJarvinen kuva
Petteri Järvinen

iPhonen valokuvahakemisto näkyy tietokoneelle usb-asemana, joten Apple tukee tätäkin käyttömuotoa -- mutta vain valokuvissa.

Musiikkia ja muuta sisältöä on hallittava iTunesin kautta. Suoraa pääsyä tiedostoihin ei ole.

Harri Y

> Suoraa pääsyä tiedostoihin ei ole.

Tämä nimenomaan oli se mitä yritin kertoa, hämmästelen kovasi sitä että Arhi Kuittinen listaa iPain (no ihan kiva että iTunesissa puhelimelle saa antaa oman nimen) ominaisuuksiksi helppouden ja käytettävyyden. No ei todella ole helppoa ton toosan kanssa, hyvät appsit tosin pelastaa paljon, suuri osa omenan omista sovelluksista on surkeita. On siellä hyviäkin, Safari on hyvä nettiselain, tekstarit toimii hienosti mutta overall mieleen jäi, pettymys.

Käyttäjän PetteriJarvinen kuva
Petteri Järvinen

iTunes-softan tarkoituksena on estää käyttäjää käsittelemästä tiedostoja ja kansioita suoraan. Se voi olla ihan OK tumpeloille, mutta vähänkin asioista tietävä kopioisi mieluummin itse mp3-tiedostoja iPhoneen/iPodiin ja sieltä pois.

iTunes on paisunut kuin pullataikina uusien laitteiden ja ominaisuuksien myötä. Sen käytettävyyttä edes vannoutunein Apple-fani ei voi pitää hyvänä. Ohjelma on luvattoman sekava ja hankala, varsinkin jos käytössä on useita eri laitteita (itselläni iPhone 4, iPod Touch sekä iPad 1).

Harri Y

Petterin kommenttiin ei ole paljoa lisättävää, Amen to that!

Juha-Jarmo Heinonen

Tuo onnistuu helpoiten näin:
1) Kytke iPhone tietokoneeseen ja käynnistä iTunes (tai toisin päin)
2) Vedä MP3-tiedosto iPhone-kuvakkeen päälle iTunesissa

Harri Y

> Vedä MP3-tiedosto iPhone-kuvakkeen päälle iTunesissa

Jos tarkoitat iTunesin vasemmassa laidassa DEVICES haarassa näkyvää iPain kuvaketta niin mulla kylläkin kursori muuttuu No-No kieltomerkiksi jos yritän sen päälle mp3:sta raahata. Tosin PLAYLIST haaraan pystyn mp3:n siirtään suoraan joten jos ko. playlist on sync listalla niin sen jälkeen pelkkä sync riittää. Tota en ollu hiffannu, helpottu homma, kitoos!

Käyttäjän Harrir kuva
Harri Rautiainen

Ten years ago we had Steve Jobs, Bob Hope and Johnny Cash.
Today we have no jobs, no cash and no hope.

Käyttäjän antsu kuva
Petri Suomi

Se on niin, että me inssit ei hallita aina sitä luovaa ajattelua eikä markkinointiakaan. Siksi meilläkin on markkinoinnissa ja tuotekehityksessä kaikenlaisia turjakkeita ja pelle pelottomia. Me kun ajatellaan monet asiat liian konservatiivisesti. Tämän toisen osaston on sitten välillä herätettävä meidät menneisyydestä ja tuotava tähän päivään ja mieluummin vielä 10 vuotta eteenpäin, vähintään.

Käyttäjän Harrir kuva
Harri Rautiainen

Puhu vaan omasta puolestasi.

Käyttäjän antsu kuva
Petri Suomi

Aivan varmasti ja työnantajan 1600 muunkin työntekijän puolesta 30 vuoden kokemuksella 16 eri maassa työtä tehneenä.

Entäpä itse? Miten sujuu softa, rauta, tuotekehitys, markkinointi ja yhdeltä mieheltä yksin? Mä olen aina luottanut siihen, että kimpassa tämäkin firma on noussut yhdeksi maailmanlaajuiseksi yritykseksi.

Kaikkea ei tarvitse edes osata. Eikä osanut Steve Jobs myöskään. Jokainen laite on tehty Kiinassa ja kuten Petteri kirjoitti, vain 2% liikevaihdosta meni tuotekehitykseen. 98% tekivät jotkin muut. Hän oli se 2%:n innovaattori ja myynniedistäjä.

Jaakko Jokunen

Virkistävä kirjoitus kaiken meuhkaamisen keskellä.

On kuluttajien aliarviointia väittää, että kilpailu tuottaa huonompia tuloksia verrattuna suljettuihin järjestelmiin tai satunnaisen hemmon visioihin, kuten Kasvi tuntuu ajattelevan.

Jobs tietty ajatteli samoin: ei markkinointitutkimuksia vaan markkinointia.

Kuluttaja kyllä tietää mitä haluaa ja mihin hintaan. Applen ja Jobbisn nerokkuus onkin aivopestä ihmiset luulemaan, että he haluavat tämän kaksi prossaa tuotekehitykseen laittavan firman tuotteita, jos seitskytlukulaisesti saa sanoa.

Tämä ei sulje pois sitä, että Jobs osoitti myös poikkeuksellista liikemiesvaistoa. Pixar, ekosysteemit. Suurin osa on kuitenkin ylihinnoiteltua, uskonnollistyyppistä rekvisiittaa. Ei sitä Ipodia olisi olut pakko ostaa satasella, kun vastaavan soittimen sai parilla kympillä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kuluttaja tietää sen usein viimeisenä:

”Monesti ihmiset eivät tiedä, mitä haluavat ennen kuin näytät heille sen”. (Steve Jobs)

Käyttäjän PetteriJarvinen kuva
Petteri Järvinen

Jep, ihmiset eivät halua Blu-ray-soittimia, koska Apple haluaa myydä heille elokuvat itse. Ihmiset eivät halua matkapuhelimeen FM-radiota, koska Apple haluaa heidän ostavan musiikkinsa iTunesista. Ja niin edelleen.

Jari-Matti Mäkelä

Petteri, minä en ainakaan halua blurayta sen takia, että monet jo kertaalleen ostetut dvd-elokuvat on kuvattu ennen kuin hd-formaattia edes tunnettiin. Ylösskaalattu kuva ei tuo mitään lisää elokuvaan. Tekstitys toki hyötyy paremmasta resoluutiosta, mutta osa tulee katsottua kokonaan ilman. Oma laitteisto on myös tavallinen 5.1, joten 7.1:stä tai uusista 3d-elokuvaversioista ei ole mitään iloa. Minä en näe tässä mitään yhteyttä Appleen :D Mikään lenkki elokuvankatsomisketjussani ei edes etäisesti taida liittyä Appleen, ellei joku viritinvahvistimen spdif/dd/dts-patentti ole heidän omistuksessaan.

Kannattaa myös huomioida hd ready -laitteita ostaneet, jotka eivät edes hyödy bluray-kuvasta täyttä potentiaalia. Parannus dvd-laatuun nähden on aika minimaalinen.

Bluray-laadun elokuvat eivät myöskään ole nykyisillä verkkokaistan määrillä kovin realistinen vaihtoehto streaming-palveluksi. Toki piraatit jo välittävät uudelleenpakattuja tai alkup. bluray-levykuvatiedostoja, mutta koko kansan ratkaisuksi tästä ei ole ennen kuin gigabitin internet on merkittävästi saatavilla ja palvelut tukevat kunnolla multicastia, koska kaistakustannukset nousevat muuten pilviin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kuvaaminen ja toiseen formaattiin siirto ovat kaksi eri asiaa.

Jari-Matti Mäkelä

Pakko myös hiukan kyseenalaistaa tuotekehittelyprosenttien merkitystä lyhyen aikavälin bisnekselle. Ok, Applen luku oli olennaisesti pienempi, mutta ovatko laitteet erityisen paljon kilpailijoita huonompia? Joiltakin osin varmasti, mutta joka segmentissä on ne pari koukkua, jotka kannustavat ostamaan Applea.

Esim. otetaan "Linux vs Apple". Päätyöpöydät Gnome ja KDE nykyään lähinnä matkivat OS X:ää. Tarkistakaapa vaikka tuotteiden "control panel" ja kuka kopioi ja keneltä. Näissä tosin uusin villitys näyttää olevan Androidin launcherin kopiointi. Onko PC:ssä EFI kuten Maceissa? Eipä ole. Toimiiko läppärin virransäästö kannen sulkiessa? Eipä toimi, koska bugiset ACPI:t. Toimiiko virransäästö? Ei toimi (http://www.phoronix.com/scan.php?page=article&item...). Kytket läppärin HDMI:llä televisioon - toimiiko? Ehkä kuva, ehkä ei ääni, koska buginen hdmi-ulostuloajuri/pulseaudio.. Mitä Linux-käyttäjä käyttää helppoon varmuuskopiointiin? Komentorivillä rsync? Kenen kehitystyön tulosta on osittain Linuxin tulostusjärjestelmä ja tuleva kääntäjäalusta (LLVM)?

Vaikka Applen tuotteissa onkin syvä vendor lock-in, niin aika paljon hyvääkin tuotekehittelyä on tehty, mitä tulee yksinkertaisiin käytettävyysasioihin ja testaamiseen ennen loppukäyttäjälle antamista. Mitä hyötyä on hienoista uusista ominaisuuksista, jos ominaisuudet eivät toimi luotettavasti eikä peruskäyttäjä osaa itse korjata järjestelmää? Käyttäjä muistaa kyllä sen valmistajan, joka ekana sai hommat oikeasti toimimaan.

Käyttäjän PahaLukki kuva
Juho Salo

Pakko korjata tuota sinun vastauksesi väitettä:
"monet jo kertaalleen ostetut dvd-elokuvat on kuvattu ennen kuin hd-formaattia edes tunnettiin. Ylösskaalattu kuva ei tuo mitään lisää elokuvaan."

Vanha kinofilmi on erittäin tarkkaa - onhan se näyttänyt hyvältä teatterin suurella kankaalla. Hyvälle filmille kuvatut todella vanhatkin pätkät voidaan ihan hyvin tehdä HD-julkaisuna, ja saada kuvanlaadullisesti hyötyäkin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Kuvaaminen ja toiseen formaattiin siirto ovat kaksi eri asiaa.

Matias Gerlich

Ystävällinen neuvo kaikille Jobsia palvoville: nouskaa ylös polvintanne, nostakaa housut ylös kintuista, vetäkää vetoketju ja vyö kiinni. Sen jälkeen aloittakaa kriittinen ajattelu. Steve Jobs ei ollut globaalisti läheskään niin merkittävä mies kuin mitä Kokoomuksessa ajatellaan. Lopettakaa jo aikuiset ihmeessä tuo matelu. Se ei sovi suomalaisen miehen olemukseen. Oikea suomalainen mies kyseenalaistaa aina vallitsevat totuudet. Amen.

Käyttäjän antsu kuva
Petri Suomi

Minulle on matkapulelimen radio ja soitin ollut reissussa todella tärkeä ominaisuus. Samaten mp3 soitin, johon voi ladata itse mistä vaan muistikortille musiikkia mistä on jo itse maksanut levyjen muodossa tarvittavat maksut. Lentokoneissakin saa sellaista käyttää, jos siinä on erikseen kytkettävissä lentokonetila. Sellainen on IPodissa, mutta myös Tammistossa myynnissä oleessa 79€ maksaneessa nokialaisessa. Lisäksi tietenkin alkuperäisten tilalle kunnolliset vastamelukuulokkeet, jotka IPhonessa/Podissa ovat lähinnä hevoselle tarkoitettu eikä nokialaisenkaan muovinapit ole kuin sitä varten, että matkkinointi voi kertoa niiden kuuluvan kauppaan.

Kukaan ei muuten ole yhtä viisas kuin kotipuolen kodinkonekauppias Marokosta. Hän antoi minulle pienen ja mukavan lisälaitteen kapulaan. Radio kuullu sen noin 10 mm:n tapin avulla kapulan kahdesta pienestä äänilähteestä todella hyvin pöydälläkin. Innovaatio taittuu ja vääntyy, mutta ei katkea ja olisi hyllyssä maksanut 3.75€. Vastaavaa ei löydy Nokia eikä muidenkaan puhelimiin onneksi merkkituotteena, vaan johdot pitäisi olla esissä. Miksiköhän.

Risto Kohonen

Erittäin hyviä huomioita. Jobs oli aivan uskomaton, ei pelkästään myymään tuotteita kuluttajille, vaan saamaan sopimuksia aikaan sellaisten kumppaneiden kanssa, joiden kanssa muut eivät päässeet mihinkään. Muun muassa iTunesin synty silloisessa ilmapiirissä joka mediateollisuudessa vallitsi oli jotain aivan uskomatonta.

Jobsia voi pitää häikäilemättömäkin, mitä hän epäilemättä olikin, mutta hän teki sen työn mitä johtajan kuuluu. On mielestäni melkoista kaksinaismoralismia alkaa tuomitsemaan miestä siitä, että hän nimenomaan täytti sen paikan jonka hänen odotettiinkin täyttävän.

En toki sinänsä kannata henkilöpalvontaa, en ole Applen fani (tai minkään brändin noin ylipäätään) mutta miehen mollaamisen sijasta voisi ehkä keskittyä pohtimaan miten hän (edes osan) tempuistaan teki.

Noin jos ajattelee vaikka tätä "reality distortion field" efektiä mikä hänellä oli. Hän, trendikkäs ja varakas paljon saavuttanut johtaja onnistuu esittelemään tuotteensa siten, että köyhät jenkkiopiskelijatkin (ja myöhemmin porukka ympäri maailmaa) huokaisee ja on aivan haltioissaan siitä että tämä henkilö on heidän vertaisensa, tuo juuri heille tuotteen, saa heidät tuntemaan olevansa jotain. Heh.

Noin asiasta enemmän kiinnostuneiden saattaisi olla hyvä koettaa kaivaa jostain videota vanhoja Nokian ja Applen tuotteiden julkistustilaisuuksista. Laajemmin voisi ajatella, että kenties olisi hyvä tuntea aina kohdemaan kulttuuria jos sinne mielii jotain myydä etenkin jotain massoille suunnattua, kuten kännyköitä.

Ei sillä, tuskin kuvio on ihan noin yksinkertainen, mutta kuitenkin ehkä noiden pohtiminen voisi olla eräs rakentava tapa lähestyä asiaa.

Kiitokset Petterille loistavasta jutusta, missä nosti esiin tärkeitä asioita hyvällä tavalla.

Käyttäjän Aapok kuva
Aapo Kansikas
Matias Gerlich

"Jobsin kuoleman jälkeen ihmiset ylistivät tv-haastatteluissa Applea juuri siitä..."

Se että kilpailevien yritysten ihmiset ylistävät edesmennyttä yritysjohtajaa voi myös kertoa siitä kihelmöivästä jännityksen tunteesta että nyt eräs potentiaalinen uhka on poissa pelistä. Näin yleensä myös menetellään. Hautajaisiin kilpailijat tilaavat omat kukkalaitteensa.

Ehkäpä kaikkein kiistanalaisemman mutta samalla kiinnostavimman arvion Jobsista esitti pari päivää sitten GNU:n "isä" Richard Stallman. Kyyninen Stallman ei yleensäkään anna propagandan sumentaa loogista terävää ajatteluaan. Stallman kirjoitti blogissaan:

" Steve Jobs, the pioneer of the computer as a jail made cool, designed to sever fools from their freedom, has died.

As Chicago Mayor Harold Washington said of the corrupt former Mayor Daley, “I’m not glad he’s dead, but I’m glad he’s gone.” Nobody deserves to have to die - not Jobs, not Mr. Bill, not even people guilty of bigger evils than theirs. But we all deserve the end of Jobs’ malign influence on people’s computing.

Unfortunately, that influence continues despite his absence. We can only hope his successors, as they attempt to carry on his legacy, will be less effective. "

Stallman sai Mac-uskovaisilta raivoisan palautteen, samoin poliittisen korrektiuden edustajilta Mac-leirin ulkopuolelta. Mutta maailmassa tarvitaan myös niitä jotka uskaltavat todeta ettei keisarilla edelleenkään ole vaatteita, edes omiin hautajaisiinsa.

Onni Puuronen

Tällä logiikalla jos Steve Jobs olisi ollut Microsoftin markkinointimiehenä, niin tietokoneissa käytettäisiin edelleen tekstipohjaisia käyttöjärjestelmiä. Vastaavasti jos Jobs olisi ollut Nokian levissä, niin kännyköissä olisi edelleen numeronäppäimistö kosketusnäytön sijaan.

Käyttäjän Harrir kuva
Harri Rautiainen

Vastaan Petterin puolesta, koska en usko hänen ollenkaan tarkoittaneen sanomaasi.

Kyllä Steve Jobs osasi tehokkaasti hyödyntaa muiden kehittämiä uusia teknologioita.

Onni Puuronen

Niin, onneksi maailma ei pyöri kokonaan teknologian varassa. Kouluissa opetetaan edelleen myös luovia aineita, ei pelkästään luonnontieteitä. Ihmiset tekevät myös valintoja edelleen tunnepohjalta, ei pelkästään kylmästi laskelmoiden. Suurin osa valitsee myös puhelimen siltä pohjalta mikä tunuu omalta, ei sen perusteella montako pikseliä kamerassa on.

Kuten aiempi kommentoijakin mainitsi, ei Henry Fordikaan keksinyt autoa, hän vain osasi valmistaa sellaisen auton josta ihmiset pitivät. Väitän myös ettei planeetaltamme löydy tällä hetkellä yhtään henkilöä, jolla olisi riittävät tiedot matkapuhelimen kehittämiseen nollasta täysin omin voimin. Sen vuoksi nerokkain onkin se, joka osaa yhdistellä olemassa olevat teknologiat sellaiseen pakettiin, joka saa ihmiset haluamaan itseään.

niffe ...

Niin olisi Applessakin merkkipohjainen järjestelmä, ellei Xerox olisi kehittänyt hiiriohjattavaa graafista käyttöliittymää.

Käyttäjän Olaus kuva
Petri Ollila

Jobs on tajunnut markkinoinnin ytimen. Se on asiakkaan kuuntelemista ja toimimista sen mukaan.. Markkinointi ei ole mainontaa, tyrkyttämistä tai vippaskonsteja, kuten se useimmin virheellisesti ymmärretään..

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

"Jobs on tajunnut markkinoinnin ytimen."

No, ei varmasti ole. Applenkin myyntikanavat ovat ihan toiset, joihin Jobs pystyi vaikuttamaan.
Ei hän tuotteidensa ostajia tavannut henkilökohtaisesti myyntitilanteessa.

Hän ei siis MYYNYT.

Sen sijaan torikauppias Lapveteläinen tapasi kaikki asiakkaansa henkilökohtaisesti MYYNTItilanteessa, ja oli näinollen tajunnut markkinoinnin ytimen huomattavasti paremmin kuin norsunluutornin Steve Jobs.

niffe ...

Apple ei ole ikinä välittänyt myöskään asiakkaiden murheista, joka edellisellä kerralla olikin viedä Applen konkurssiin. Olisitpa yrittänyt hoitaa takuukorjauksen asiallisesti kymmenen vuotta sitten, niin tietäisit mistä puhun. Jobsin design on se juttu. On myös mielestäni väärin puhua Applen käyttöjärjestelmästä, kun viitataan BSD:n päällä toimiviin Applen-käyttöliittymävirityksiin ja Jobsilta ylimalkaista bullshiittia väittää, että BSD olisi heidän mukanaan noussut laajemmin käytetyksi käyttöjärjestelmäksi kuin Linux. Linukka on hyvin skaalautuvana käyttiksenä käytössä rannekelloista puhelimiin ja auton elktroniikan ohjauksesta supertietokoneisiin. Linukkaa ei vain kohdella oikeudenmukaisesti käyttöjärjestelmätilastoissa, koska se on käyttäjälle täysin ilmainen ja sen jakelumääriä ei saada selville kassakonetilastoista. Toisin kuin esim. MacOSX, jonka käyttäjää rokotetaan alkaen 100 euroa jokaisen bugipäivityksen yhteydessä.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Top references for linux version - Feedback
Ubuntu
Knoppix
Fedora
Debian
openSUSE
Gentoo
Damn Small Linux
CentOS
Puppy Linux
...

niffe ...

Apple ei ole tiettävästi ikinä välittänyt käyttäjien näkemyksestä. Kyllä se oli Steven näkemys, joka ratkaisi. Sitä paitsi Apple markkinoi lähinnä designilla ja kalliilla luxus-kivijalkakaupoilla sekä pakottamalla päivityksiin ja Apple-kanavan kontrolloimiin lisälaitteisiin/-ohjelmistoihin. Kun kerran olet hassannut rahasi Applen tuotteeseen, kynnys vaihtaa laitetoimittajaa on korkea. Pelkäät, että joudut pulittamaan uudelleen saman omaisuuden saadaksesi käyttöön samat perushyötyohjelmat. Samoin ensi-ihastuksen jälkeen kukaan ei halua tunnustaa ostaneensa kalliin ja rajoittuneen laitteen, jonka takuu ei toimi ja pienikin tukijuttu maksaa satasia, ellet itse osaa. Kokemukseni mukaan Apple on äärimmäisyyteen viritetty rahanlypsykone, jonka käyttäjälle selviää nopeasti, että käytöstä joutuu pulittamaan moninkertaisen hinnan verrattuna PC- ja Linux-ympäristöihin, eikä siltikään välttämättä saa mitä haluaa.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Etpä sinäkään nokialainen ole ymmärtänyt Applen menestyksen salaisuutta:

”Monesti ihmiset eivät tiedä, mitä haluavat ennen kuin näytät heille sen”. (Steve Jobs)

niffe ...

En liputa Nokian puolesta. Jos liputtaisin, liputtaisin avoimien standardien puolesta. Minulla on Android, jonka speksit ovat suurinpiirtein samat kuin iPhone nelosessa ja maksoin siitä messutarjouksessa 50 euroa uutena. Olen käyttänyt tietureita 90-luvun puolivälistä asti, enkä oikein ole varma mikä näissä nykypuhelimissa on niin käänteentekevää, ellei lasketa sitä, että puhelun ottaminen käy joka päivityksen jälkeen hankalammaksi.

P.S. Itse taidat olla ajautunut kuvailemaani Apple-umpikujaan, vai mitä?

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Tuotteistan kuvista musiikkia appsia Androidille, koska voin käyttää Javaa, jolla vanha applettini tehty ..

Applen yksi loistavista piirteistä on juuri tuo umpikuja, koherenttisuus, joka kaikilta muilta ekosysteemeiltä puuttuu.

niffe ...

Mikä on loistavaa Applen businekselle, on syöpään verrattavaa onnea asiakkaalle. Ihailen heidän valmiita tuotteitaan, mutta koen sen tavan, jolla tuotteita kehitetään, epäeettiseksi ja -moraaliseksi.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Et vieläkään tajua mistä kyse. Sellaisesta mitä ei ole, ei voi tehdä markkinatutkimusta. Jollakin pitää vain olla visio ja rohkeus toteuttaa se epäonnistumisen uhalla.

Markkinatutkimus osoitti aikoinaan, ettei Walman kiinnosta ihmisiä. Sonyn Akio Morita oli sen ajan Jobs.

niffe ...

Ei hyvä tuote markkinatutkimusta tarvitse. Markkinatutkimuksia teetetään, kun ei ole hajuakaan mitä pitäisi tehdä tai turvaamaan omaa selustaa, jos tuotteesta tulee floppi. Jobsin visiot muistuttivat vain turhan usein muiden visioita tai jatkojalosteita niistä. Sitä paitsi ei se välttämättä mitään itse keksinyt, mutta sillä oli päättäväisyyttä valita oikeat kehityslinjat. Ne patentit, mitä julkisuudessa on esitetty Steven patenteiksi, ovat jo aikaisempien keksintöjen sovelluksia.

Risto Kohonen

Vähän vaikea nähdä mitä pointtia osassa näistä jutuista on. Patenttijärjestelmä nyt Jenkeissä on mitä on, se on samanlaista peliä kaikille. Luin joitakin vuosia sitten jonkin Kiinalaisen yliopistoporukalle myönnetyn patentin joka oli mennyt läpi. Homman nimi oli käytännössä Power Point pirun vaikeasti selitettynä.

Applen tuotteista voidaan olla montaa mieltä, en itse niitä omista, mutta loppupeleissä homman nimi on se, että Applella on varaa maksaa työntekijöilleen ja sitten toisaalla esimerkiksi Nokia joutuu pistämään väkeä pihalle. On toki hyvä nähdä tuotteiden heikkoudet ja vahvuudet, mutta jotenkin minun on vaikea nähdä miten, kenties jonkinlainen määrätyn porukan keskinäinen selkääntaputtelu tuo vaikka insinöörille leipää pöytään.

Käyttäjän auvorouvinen kuva
Auvo Rouvinen

Petteri, sinä olet insinööri. Jobs ei.

Hän suuntasi tuotteet oikealle kuluttajaryhmälle :
http://www.mikropc.net/kaikki_uutiset/apinakin+osa...

--
Itse olen raivonnut nettikeskuteluissa Nokian neroutta. He osaavat tehdä puhelimen jonka fontteja voi säätää. Tasan kolmeen kokoon. Pieni, pienempi, näkymätön. Iphonessa on merkittävä innovaatio. Portaaton fonttikoko.

Koko idea on siinä että apple teki sen mummopuhelimen jota kukaan muu ei ole suostunut tekemään rukoilusta huolimatta.

Ihmiset ovat valmiita maksamaan laitteesta joka toimii. Tuntui pahalta katsoa kun 6 ällän yo heitti N95 seinään kokeiltuaan 15 min sen navigointia. Se vaan tökki.

Kaikki eivät ole valmiita käyttämään kuutta tuntia puhelinten synkronointiin.

Käyttäjän grohn kuva
Lauri Gröhn

Eipä ollut parempi N97:n selainkaan. Piti ajoitta manuaalisesti poistaa selaimen tallettamia tietoja, koska kännykät muut toiminnot lakkasivat toimimasta, mm. email liitetiedostoja ei voinut lähettää. Ilmaiseksi ladattava Opera oli paljon sutjakampi, mutta kmöpelö sekin.
'
Kysyin keväänä 2009 Nokian pääkonttorin tiloissa järjestetyssä seminaarissa Nokian yhdeltä johtajalta, mikä on Nokian tämän vuosikymmenen merkittävin innovaatio. Kuulema N95. Häpeisivät edes. Entisenä käyttäjänä en ole missään törmännyt niin surkeaan kokonaisuuteen.