YLE kehuu tv-toimialaa

Harvoin pääsee johtaja kehumaan omaa yritystään Hesarin pääkirjoitussivulle siten kuin ohjelmajohtaja Olli-Pekka Heinonen Yleisradiota viime viikolla (HS 11.7.2011: Suomalainen televisio on menestystarina).

Insinöörinä en ihan ymmärrä, mitä tarkoittaa "Ei siis ole merkityksetöntä, miten suomalaiset osaavat kertoa kuvallisesti tarinoita ja välittää tietoa. Mikä on Suomen kyky synnyttää visuaalisina tarinoina ja viihteenä sitä pehmeää valtaa, jonka sanotaan määrittävän kansainvälisiä suhteita tulevaisuudessa?", mutta oletan sen viittaavan johonkin hienoon.

Sen sijaan ymmärrän, kun Heinonen kehuu suomalaisen television demokraattisuutta: Yhteiskunta on halunnut sen olevan jokaisen ulottuvilla. Maanpäällisen jakelun 99,9 prosentin peitto lienee maailmanennätys lajissaan. Totta, tv-maksun ja pakollisen digitalisoinnin kautta valtiolla on vahva ote tv-toimialaan. Maailmanennätyksellä en liikaa elvistelisi - Suomi on harvaanasuttu maa, joten meidän on vielä pakko turvautua antennijakeluun. Keski-Euroopan maissa kaapeli- ja satelliittijakelu ovat vallitsevia. Korkea peitto kertoo pikemmin jälkeenjääneisyydestä kuin edelläkävijyydestä.

Heinonen kehuu myös miten "television katselu on jatkuvasti lisääntynyt, vaikka välineen on jo vuosia kerrottu olevan kuoleman kielissä". Hän jättää mainitsematta, että katselu painottuu yhä voimakkaammin 50+ ryhmään ja eläkeläisiin, joiden lukumäärä kasvaa väestön ikääntyessä. Nuoria television on yhä vaikeampi tavoittaa.

Onko tv-katselun lisääntyminen ylipäätään toivottavaa kehitystä? Mitä hyvää on siinä, että ihmiset jäävät makoilemaan kotisohville ja tuijottamaan passiivisina amerikkalaisia sarjoja? Eikö pitäisi mieluummin tavoitella tv-katselun vähentämistä?

Kärjistäen voisi sanoa, että YLEn kehuma tv-katselun lisääntyminen on vähän kuin Alko kehuisi viinankulutuksen kasvaneen.

Heinonen oli itse ratkaisevassa roolissa television digitalisoinnin alkumetreillä. "Ilman digitalisoitumista televisio olisi kuollut", hän kirjoittaa. Digitalisointi moninkertaisti kanavien määrän ja ulkomaisen ohjelmatarjonnan, mutta vuorovaikutteiset palvelut, kotimaisen ohjelmatoiminnan kukoistus tai ulkomaille myytävä osaaminen jäivät saavuttamatta. Tällaista tulosta olisi 10 vuotta sitten pidetty katastrofaalisena lopputuloksena. Vain vahva jälkiviisaus kääntää sen menestykseksi.

Jääkiekon MM-ottelut ja paljon muuta urheilua ovat siirtyneet maksukanaville. Katsojien mielestä se ei kuulosta menestystarinalta.

Ironista kyllä, saman päivän Aamulehden uutinen antaa ihan päinvastaisen kuvan kotimaisen tv-alan menestyksestä: "Suomi on tyhjä kohta tv-maailman kartassa". Suomalaisen tv-alan vienti on 2-3 miljoonaa euroa vuodessa, kun Ruotsin vastaava luku on 200 miljoonaa ja pienen Hollannin peräti miljardi. Jopa Israel vie enemmän tv-ohjelmia kuin Suomi, vaikka heprea muodostaa melkoisen kielimuurin.

Kotimaisessa tv-tuotannossa on aivan liian paljon halvalla tehtyä huttua ja reality-sarjaa (poliisit, pelastushelikopteri, pelastajat, rajajääkärit jne). Kiitos digitalisoinnin, kanavia on mutta sisältöä ei.

Heinosen kirjoituksen tarkoitus näyttääkin olevan yhtiön oman rahoituksen turvaaminen: "Yleisradio on yhteiskunnan instrumentti demokratian ja riippumattoman tiedonvälityksen sekä suomen kielten ja kulttuurin tukemiseen. Ylen rahoituksen pitkäjänteinen turvaaminen on kannanotto näiden asioiden puolesta... Yleisradion rooli on monin tavoin keskeinen, kanavoihan Yle muun muassa noin 50 miljoonaa euroa vuosittain Ylen ulkopuoliseen luovaan talouteen."

Syksyllä nähdään, miten tätä kotimaisen tv:n "menestystarinaa" jatkossa rahoitetaan.