Juhlintaa perussuomalaiseen tapaan
Barcelona voitti lauantaina jalkapallon Mestarien liigan kukistamalla Manchester
Unitedin maalein 3-1. Sunnuntai-illan urheiluruudussa näytettiin pätkä
Barcelonan manageri Josep Guardiolan tiedotustilaisuudesta sekä juhlivia
pelaajia: asiallista, ammattimaista, hallittua.
Yksikään pelaajista ei
kaatunut, ei sönköttänyt, ei käyttäytynyt sopimattomasti, ei pudottanut pokaalia
-- ja kuitenkin he olivat voittaneet mestaruuden lajissa, jota seuraa puolet
maapallon ihmisistä. Näillä urheilijoilla, jos keillä, oli aihetta riemuun ja
juhlintaan.
Jos joku pelaajista halusi vetää perseet olalle, hän teki
sen julkisuudelta piilossa. Tosin vaikea edes kuvitella superlahjakkuus Lionel
Messiä ympäripäissään.
Kun suomalaiset voittivat mestaruuden lajissa,
jota harrastaa vakavissaan noin kuusi maata koko maailmassa, meno oli ihan
toista. Perussuomalaiseen tapaan niin joukkueen johto kuin pelaajatkin
ryyppäsivät raskaan kaavan mukaan. Kohellus jatkui vielä torin
yleisöjuhlassa.
Joukkueenjohdon selitykset olivat tuttuja: "Pojat olivat
voittaneet maailmanmestaruuden, täytyihän heidän saada juhlia". Ei kai kukaan
tätä kieltänytkään? Kyse oli vain siitä, miksi Suomessa juhliminen on aina
ryyppäämisen synonyymi.
C-kielen ohjelmoija sanoisi sen
näin:
juhlia == ryypätä
Jos juhliminen tarkoittaa änkyräkänniä,
miksei puhuta asioista niiden oikeilla nimillä? "Pojat olivat voittaneet
maailmanmestaruuden, täytyihän heidän saada kännätä kunnolla sen
jälkeen".
Kun media paheksui pelaajien ja johdon käyttäytymistä, sitä
syytettiin moralisoinnista ja pikkumaisuudesta. Voisiko olla niin, ettei
urheilupiireissä ole huomattu maailman muuttumista? Kännääminen ja julkinen
mokailu oli maan tapa vielä 1970-luvulla, mutta tänään siihen sortuva poliitikko
tai yritysjohtaja huomaa äkkiä olevansa entinen ammattilainen. Olisiko sama
vaatimus tulossa myös urheiluun?
Erikoisin puolustuspuhe (jos miehillä
kerran oli oikeus kännätä voiton jälkeen niin miksi sitä täytyy edes
puolustella?) kuultiin Raimo Summaselta. Hänen mielestään
moralisoijat eivät tunne huippu-urheilun syvintä olemusta: huippu-urheilussa
pärjätäkseen on oltava villieläin, joten pelien jälkeen paluu normiyhteiskunnan
kahleisiin vie oman aikansa.
Barcelonan pelaajien esimerkin perusteella
ihmettelen, kumpi meistä ei ymmärrä huippu-urheilun olemusta. Luulisi, että
huippu-urheilijaksi yltäminen vaatii lujaa tahtoa ja itsekuria.
Huippu-urheilijat eivät ole villieläimiä eivätkä savannin petoja vaan rautaisia
oman alansa ammattilaisia.
No, kuten vaaleissa nähtiin, Suomi on Suomi.
Maassa maan tavalla. Jos ei meno miellytä, ainahan täältä voi muuttaa pois.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
No voi hellanduudelis sentään näitä kaiken tietäviä, joilla ei ole aavistustakaan siitä miten siellä maailmalla tuolla tasolla juhlitaan: kokaiini, hasis, amfetamiini. Näiden päälle shampanja, jossa hintalappu on litkua tärkeämpi, sitten cocktailit, jotka on -vain- kyytipoikia em. huumeille.
Jos joku luulee, että muualla maailmassa ollaan viattomia kuin lapset mummolassa, se on erehdys.
Juhlia == (Kokaiinia && Naisia)
Lionel Messi ja kumppanit niistivät kokaiinia, joivat kallista shamppanjaa ja lähtivät piilossa ryhmäseksibileisiin.
Ei suomalaiset urpot osaa juhlia, julkisesti änkyräkännissä örveltävä ja säikyttävät ökytöykkäröinnillään naiset karkuun.
Juhlia != SuomalainenJuntti
Tämä Järvinen se jaksaa vetää samaa lässytystä. voi per...
Kaurismäki kun sekoili siellä elokuvafestareilla humalassa ja eikä meinannu uskoa,ettei tupakanpoltto ole sallitua, kolmasti täyty kieltää kunnes äijä työnsi tupakan suuhunsa sammumaan, hienoa, kylttyrelliä.
Mutta kun jääkiekko, perussuomalaiset... mistä näitä ulkokultaisia persreikiä sataa?
Tiedotustilaisuus ja se, että pukukoppiin tuodaan kamerat heti pelin jälkeen on kaksi eri asiaa. Mistä me tiedämme kuinka raakasti nämä futarit alkoivat ryypiskelemään, kun TV2 ei jostain kumman syystä päässyt Barcelonan koppiin kameroidensa kanssa, eikä muihinkaan juhlallisuuksiin. No, mitä nyt uutiset kertoivat, että Barcelonassa juhlinta oli lähtenyt lapasesta ja muutunut väkivaltaiseksi.
On aivan selvää että Barcelonan pelaajat ovat "kaataneet" ihan huolella voiton kunniaksi. Meille ei vain sitä näytetty.
Suomalaiset ovat tottuneet juhlimaan edustuksellisesti.
Sen sijaan kun kansa juhli Barcelonassa, tuloksena oli 130 loukkaantunutta ja 15 pidätystä. Suomalaisille riitti Nurmisen ilmaveivi ja loukkaantunut poika.
Minä en nyt oikein tajua tätä jutun juurta.. Miten Perussuomalaiset ja kiekkoleijonien juhlinta liittyvät toisiinsa?
Onko siitä ihan jotain tutkittua tietoa, että Perussuomalaisten osuus kaduilla örveltävistä känniääliöistä eroaa jotenkin heidän saamastaan äänestysprosentista?
Ehkä saamme Niemen Janin perusteltuun kysymykseen tilastollisuuteen nojaavan selvityksen.
Aasinsilta perussuomalaisiin on niin heikko, että olisin odottanut kirjoittajalta parempaa. Ellei kyseessä sitten ole tahallinen täky.
Sallikaa mun nauraa.
Tässä on youtube-pätkä vuoden 2009 mestarienliiga-juhlinnasta ja Messi on kännissä kuin käki. Ihan lavalla yleisön edessä. Kovin kirkkailta ei näytä myöskään Dani Alvesin tai Andres Iniestan silmät.
http://www.youtube.com/watch?v=BVG_Vd9vaYY
Muistutan myös, että Real Madridin Sergio Ramos pudotti Copa-pystin bussin pyörän alle ja sai sen paljon pahempaan kuntoon kuin leijonat konsanaan. Tuskin oli pelkkää urheilujuomaa hänkään nauttinut.
Kas, ja minä kun luulin että perussuomalaisia on vain Suomessa.
Niin justiinsa.
Suomalaisista joukkueen johtaja Timo Jutila oli jurrissa, samoin yksi valmentajista ja ainakin yksi pelaaja. Muut käyttäytyvät kohtuu kunniallisesti.
Syytetäänkö koko joukkuetta muutaman yksilön käyttäytymisestä?!
ps. mitäköhän ne (ulkomaalaiset!) nyt ajattelevat meistä?!?
Tosiaan, en ymmärrä miksi kännissä oleminen olisi jotenkin perussuomalainen tapa? Ehkä suomalaiseen kulttuuriin kuuluu alkoholin humalahakuinen käyttö, mutta tuskinpa sitä nyt on syytä yhdistää mihinkään poliittiseen puolueeseen?
Itse olen huomannut, salaisuuksia kantavana ihmisenä joka on osoittanut ettei tuomitse mm. päihteidenkäyttöä jos ei tee pahaa muille, että alkoholin vastaisuus korreloi jonkin verran kannabismyönteisyyden vuoksi. Syy on selvä: sekavuus. Harvasta päihteestä saa itsensä niin sekavaan ja vastuuttomaan kuntoon kuin alkoholista johon liittyy joidenkin yksilöiden kohdalla väkivaltaa, asiatonta käytöstä ja harkitsemattomia ylilyöntejä.
Myönnän kyllä että kyse ei ole pelkästään alkoholista, vaan sen vastuuttomasta (väärin)käytöstä.
Vaikka en kovin suopeasti alkoholin runsasta kertajuomista katsele, toisaalta täytyy myöntää että maailmanmestaruuden voitto on tosiaan aika voimakas lieventävä asianhaara. Kunhan ei satuta ketään, sallittakoon.

Kommentoi 15 kommenttia