Hyvitysmaksun uudistus julkistettiin

Arne Wessbergin kaksi viikkoa sitten jättämä ehdotus hyvitysmaksun uudistamisesta julkistettiin tänään 26.5.2011.

Olen yllättynyt positiivisesti. Odotin, ettei Wessbergillä olisi rohkeutta esittää maksun radikaalia uudistamista, mutta olin näköjään väärässä. Wessbergin ehdotuksessa maksu siirrettäisiin viestintärahastoon, jonka tulot kertyisivät lähinnä taajuuksien myynnistä. Käytännössä maksu siirtyisi teleoperaattorien ja tv-yhtiöiden harteille. Jos rahaa ei tällä tavalla saada tarpeeksi, Wessberg pohtii maksun perimistä laajakaistan käyttäjiltä -- laajakaistavero siis. Seitsemän euron vuosimaksu jokaiselta laajakaistakäyttäjältä riittäisi takaamaan nykyisen maksutuoton säilymisen.

Tarkempi lukeminen paljastaa, että Wessberg on tehnyt työnsä huolimattomasti. Heti ensimmäisellä sivulla hän kirjoittaa, miten "Hyvitysmaksujärjestelmää luotaessa 1980-luvun alkupuoliskolla käytettiin laitteita, joista maksettiin hyvitysmaksu". Tämä on faktisesti väärin, sillä vuonna 1984 käyttöönotettu maksu kohdistui tyhjiin kasetteihin eli "tallennusalustoihin", kuten hienommin sanotaan. Laitteet tulivat maksun piiriin vasta tallentavien digiboksien myötä.

Sivulla 10 Wessberg kirjoittaa näin: "hyvitysmaksu on korvaus oikeudenhaltijalle koituvasta haitasta". Siinä tapauksessa maksua pitäisi arvioida syntyneen haitan kautta eikä yhteiskunnallisena tukena luovalle alalle, kuten Wessberg on tehnyt.

Sivulla 13 sanotaan "hyvitysmaksujen kollektiivisesta osuudesta on muodostunut osa järjestelmää, jolla luovien alojen toimintaedellytyksiä ylläpidetään." Tällä perusteella Wessberg katsoo, että hyvitysmaksutulo on jatkossakin säilytettävä nykyisellä tasolla yksityisen kopioinnin määrästä ja koituneesta haitasta riippumatta. Tämä on väärä lähtökohta. Oikeampi olisi kysyä, miten näitä toimintaedellytyksiä turvattiin ennen kasettimaksua, ja miten niitä voidaan turvata jatkossa. Wessberg hyväksyy mukisematta lähtökohdaksi asetelman, jonka tekijänoikeusjärjestöt ovat itselleen kaapanneet, ja katsoo että näin saavutettu etu on turvattava jatkossakin.

Missään vaiheessa hyvitysmaksua ei tarkoitettu luovan alan yleiseen edistämiseen. Alunperin sillä piti korvata vain kopioinnin aiheuttamia haittoja. Miksi oikeuden yksityiseen kopiointiin pitäisi edistää luovien alojen toimintaedellytyksiä? Kenen toimesta nämä kaksi täysin erillistä asiaa on koplattu yhteen?

Wessberg itsekin tunnistaa ristiriidan, mutta hyväksyy sen silti mukisematta: "Tekijöiden yhteiseen käyttöön kohdennettava hyvitysmaksutulojen osuus on tänään, hyvitysmaksun yksityisoikeudellisesta luonteesta huolimatta, keskeinen keino edistää luovien alojen toimintaedellytyksiä." (s. 16)

Sivulla 14 Wessberg kirjoittaa "Vaikka hyvitysmaksu on markkinakehityksen ja lain käytännön soveltamisen seurauksena merkittävästi pienentynyt, ei yksityinen kopiointi ole määrällisesti vähentynyt." Tämä väite on aivan keskeinen maksun suuruutta pohdittaessa, mutta silti Wessberg ei perustele sitä mitenkään. Itse oletan, että laillinen yksityinen kopiointi on vähentynyt, koska sisältöä on tarjolla niin paljon, ja koska nettikaupasta ostettu musiikki ei ole kopioitua.

Sivulla 16 Wessberg perustelee, miksi hyvitysmaksu pitäisi tilittää juuri viestintärahastosta. Vaikka ranskalaisia viivoja on useita, perustelut ontuvat. Miksi luovia aloja pitäisi edistää taajuuksien myynnistä tai yle-maksuista saatavilla tuotoilla?

Vielä kummallisempaa olisi maksun ulottaminen laajakaistakäyttäjille. Miksi henkilön, joka käyttää nettiyhteyttä asiointiin ja nettisurffailuun, pitäisi samalla tukea luovia aloja? Vastustan ehdottomasti laajakaistaveroa, jonka tuotto olisi korvamerkitty tietyn erityisryhmän käyttöön. Nähdäkseni sellainen olisi suorastaan lainvastaista.

Tekstistä päätellen suomi ei ole Wessbergin äidinkieli. Lauserakenteet ovat vaikeaselkoisia ja kirjoitusvirheitä on lukuisia. Kun tekstin julkaisee opetus- ja kulttuuriministeriö, myös oikeakielisyyteen pitäisi kiinnittää huomiota.