*

Petteri Järvinen

Suomalaisilla on pinna kireällä

Juhannuspäivän aamuna ajoin taksilla lentokentälle. Kuljettaja kertoi ajavansa pelkkiä yövuoroja ja panneensa merkille, miten vihaisia suomalaiset nykyään ovat. Taksikuski joutui usein ukkosenjohdattimeksi, johon asiakkaat purkivat pahaa oloaan. Osa pyysi myöhemmin anteeksi. Varsinkin johtajat vetosivat siihen, että "töissä on vähän paineita".

Monella pinnaa kiristää epävarma taloustilanne. Pitkä ura tai akateeminen koulutus ei enää takaa pysyvää työpaikkaa. Kuka tahansa voi pudota hyvästäkin asemasta lähes köyhyysrajalle, jos esimerkiksi perheen molemmat vanhemmat irtisanotaan.

Verotietojen julkistaminen keskellä ankeinta Suomea, kun edes lumi ei pehmennä kylmää ja pimeää maisemaa, on suomalaisen itseruoskinnan korkein huipennus. Nyt meillä on hyvä syy kadehtia tv-juontajia, viihdetähtiä ja urheilijoita sadoista tuhansista euroista. Ovatko he niin paljon minua parempia ihmisiä, että ovat ansainneet kymmenkertaiset tulonsa?

Poliitikkojen huipputulot saavat kysymään, miten suomalainen arki mahtaa pysyä mielessä ministerillä, jonka oma tilipussi ylittää 200 000 euroa vuodessa? On helpompaa tehdä päätöksiä arvonlisäveron korottamisesta, energiaverojen nostosta ja ruuhkamaksuista kun tietää, etteivät ne koske omaa taloutta. Jonkinlaista ironiaa on siinäkin, että kovatuloisin ministeri vastaa juuri työttömyyden hoidosta.

Entä sitten yritysjohtajat, jotka vaativat alaisiltaan säästöjä ja irtisanovat heitä, samalla kun itse nostavat huippupalkkoja ja suoritusbonuksia? Miten yritys voi vaatia työntekijöiltään sitoutumista, kun se itse toimii täsmälleen päinvastoin?

Työelämä rasittaa siellä vielä olevia. Isojen asuntolainojen turvin perheille on hankittu talo kaukana työpaikasta, jolloin muutama tunti päivässä kuluu ruuhkissa ja koko ajan nouseva liikkumisen hinta ahdistaa taloutta.

Valkokaulusammateissa on jatkuva kiire, projekteja käynnistetään ja kokouksissa istutaan, mutta mikään ei koskaan tule valmiiksi. Tai sitten työ tehdään puolihuolimattomasti loppuun, jotta päästään aloittamaan taas jotain uutta. Moni joutuu oikean työnsä ohella tuottamaan sisältöä yrityksen intranetiin, www-sivuille ja hoitamaan vasemmalla kädellä organisaation some-näkyvyyttä. Pitäisi blogata, tviitata ja suunnitella appsia, kun kaikilla kilpailijoilla on jo omansa.

Pinnaa kiristää myös internet. Moni seuraa netin uutissivuja Pavlovin koiran lailla. Uutiset ovat yleensä ikäviä: väkivaltaa, sotaa, avioeroja, mokia, tulvia, kolareita. Todellista, merkittävää tietoa on vähän, turhaa ahdistusta ja kohinaa aivan liikaa. Vain huonot uutiset ovat uutisia. Netin ansiosta niitä on ensi kertaa rajattomasti.

Informaatiotulva ahdistaa. Joka puolelta tulee työhön liittyviä linkkejä ja dokumentteja, jotka pitäisi lukea, koska kaikki muut ovat jo tehneet niin. Digiboksin levylle kertyy yhä enemmän kiinnostavia ohjelmia ja elokuvia, joita ei koskaan ehdi katselemaan. Riittämättömyyden tunne on pysyvä olotila.

Netin keskustelualueilla kukoistaa negatiivinen viestintä. Purnataan, valitetaan ja käsitellään todellisia tai kuviteltuja epäkohtia. Koska olet viimeksi nähnyt jonkun kirjoittavan myönteisestä asiasta? Koska joku kehui, miten hyvin jokin asia on Suomessa tai koko maailmassa? Netissä purettu paha olo on terapiaa itselle, mutta se tarttuu.
Sosiaalinen media toimii päinvastoin: siellä ihmiset kertovat vain hienoista asioista. Jos mahdollista, se kiristää pinnaa vielä enemmän. Ihmiset kehuskelevat saavutuksillaan, lomamatkoillaan sekä lastensa ja puolisonsa tekemisillä. Muutamista päivityksistä paistaa läpi narsismi, osa on pelkkää teatteria.

Kun Facebookissa näkee viestejä muiden elämän (todellisista tai kuvitelluista) huippukohdista, oma elämä tuntuu entistäkin kurjemmalta ja synkemmältä. Kenenkään elämä ei ole sellaista juhlaa kuin Facebookista voisi kuvitella.

Jos tunnistit edeltä itsesi, toimi näin: jätä verotiedot lukematta ja sulje sosiaalinen media. Keskity työssä (mikäli sellainen vielä on) oleelliseen ja lopeta hörhöily. Mieti, kannattaisiko elintasoa laskea, jos se toisi rauhallisemman elämän. Älä pura pahaa oloasi muille -- edes taksikuskeille. Ei ole heidän vikansa, ettei autoja riitä juhannuksen tai pikkujoulukauden öinä kaikille.

Ja muista, että ensi kuun jälkeen on jo vuosi 2013. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (33 kommenttia)

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Petteri, muuten hyvä kommentti mutta taksikuskit eivät ole syyttömiä autojen riittämättömyyteen.

Taksiyrittäjät taksarien lobbyjärjestönä voimakkaasti taistelevat taksilupien vapauttamista vastaan ja siten myös vaikuttavat jonojen muodostumiseen ruuhka-aikoina. Vaihtoehtoisiakin ratkaisuja olisi, mutta taksarit ja lupabyrokratia eivät niitä halua nähdä.

Tapio Neva

Taksikuljettajien osalta on kyse siitä, onko palkka 3 000 euroa vai 2 000 euroa kuussa. Jos taksiala olisi vapaata, palkka olisi 1/3:n pienempi ja taksia ajaisivat ulkomaalaiset, joiden on mahdotonta saada puuttuvan virkamiesruotsin vuoksi saada valtion virkaa SDP:ltä tai Kokoomukselta.

Helsingissä köyhtyminen on vieläkin nopeampaa siksi, että siellä ylläpidetään korkeita asumiskustannuksia päättäväisesti.

T. O. N.

Jaakko Tuononen

"Helsingissä köyhtyminen on vieläkin nopeampaa siksi, että siellä ylläpidetään korkeita asumiskustannuksia päättäväisesti."

Erittäin hyvä kommentti. Kansallinen kokoomus ja Vihreät De Gröna yhdessä (kuulemma) asioista päättävät Helsingissä. Pääoman juoksupoika ja sen puisto-osasto.

Tapio Neva Vastaus kommenttiin #13

Osmo Soininvaara uudessa kirjassaan kritisoi jonkin verran Malmin lentoasemaa ja sitä, että puolustusvoimat pitää hallussaan edelleen Santahaminaa, jonka voisi vapauttaa asumiskäyttöön. Sipoonkorpea on kirjan mukaan ostettu puolustusvoimille vaihtomaaksi, mutta puolustusvoimat vain yltyy.

Se, että puolustusvoimat on edelleen Santahaminassa, ei ole Vihreän liiton ansio, vaan Helsingin Kokoomuksen syy.

Helsingin Kokoomus ja puolustusvoimat miehittävät Santahaminaa Helsingin kaupungilta.

Malmin lentoasemaa on suunniteltu siirrettäväksi mm. Kärkölään, mistä on tullut kaavoituksen osalta suuri kunnallispoliittinen kysymys: kärköläläisillä ei ole niin paljoa omia lentokoneita kuin helsinkiläisillä,. joten asukkaat eivät saisi siitä juuri mitään hyötyä.

Soininvaaran kirja kannattaa lainata ja lukea. Se antaa ainakin Soininvaarasta Vihreää liittoa rationaalisemman mielikuvan. Kirjassa on vihreän liikkeen lisäksi myös muuta pohdintaa.

T. O. N.

Kyösti Helin Vastaus kommenttiin #17

Malmin kenttään ei pidä koskea! Se on ainutlaatuinen, historiallisesti arvokas muistomerkki, jollaisia ei maailmassa ole montaa jäljellä. Sen lisäksi, Malmin kentälle on odotettavissa liikelentokäyttöä tulevaisuudessakin, kun Seutula ruuhkautuu edelleen. Kärkölä ei mitenkään sovi kentän paikaksi, se on liian kaukana Helsingin keskustasta.

Esko Matinporo

Jokainen Ruotsissa asunut tietää, mihin taksitoiminnan vapauttaminen johtaa. Hinnat eivät laske ja väärään taksiin hypätessä saattaa joutua maksamaan kymmenkertaisen hinnan. Kaiken päälle kuskit ajavat kuin reikäpäät eivätkä osaa edes yleisimpiä osoitteita.

Juhani Piironen

Olisiko parempi, jos kaikki yrittäminen olisi luvanvaraista? Suomessa nyt cvaan sattuu olemaan elinkeinonvapaus ja yrittäminen ei ole rikollista toimintaa.

Troikka vaatii Kreikkaa lopettamaan taksiluvat, kuorma-autojen liikennöintiluvat jne.

Suomi päinvastoin kiristää lupakäytäntöä koko ajan.

Meistä tulee uusi Kreikka, jossa kaikki vaan vahtivat ettei joku vaan tienaa itseä enempää.

Tapio Neva

"Monella pinnaa kiristää epävarma taloustilanne. Pitkä ura tai akateeminen koulutus ei enää takaa pysyvää työpaikkaa. Kuka tahansa voi pudota hyvästäkin asemasta lähes köyhyysrajalle, jos esimerkiksi perheen molemmat vanhemmat irtisanotaan."

Olen huomannut, ettei Suomessa - päinvastoin kuin monessa muussa maassa, jossa on sivistysvaltion vahvempi filosofia - kuulu ylempään korkeakoulututkintoon tai ylempään yliopistolliseen tutkintoon sivistys.

Sivistynyt ihminen kärsii vaikka internoinnin sivistyneesti. Esimerkiksi luokkatietoiset venäläiset ovat voineet säilyttää tietoisuuttaan yli sukupolvien.

Minusta tämä pitäisi ottaa huomioon, jos pyrkii esimerkiksi dosentti- ja tohtoritasoiselle vähittäiskaupan hyllyttäjälinjalle tai siistijälinjalle pätkätöihin 21 alueosuuskaupan tai Ruokakeskon hypermarkettiin.

Suomessahan on suuntaus se, että osaamista vaativa teollisuus kuihtuu ja poliitikot vetoavat siihen, että palvelualat pätkätyöllistävät.

Käytännössä yhteiskunnallinen asema putoaa noin kaksi pykälää. Sosiaalinen säätykierto yhteiskunnan tukipylväästä loiseksi ei ole kovinkaan pitkä.

Kaksikanta ei pohti entisten palkannautiskelijoiden kohtaloita juuri ollenkaan ja Vihreä liitto pyrkii hävittämään viimeisetkin tuottavan työn edellytykset luodessaan parempaa maailmaa.

T. O. N.

Käyttäjän koskela kuva
Matti Hemmi

"Suomi on korkeasti koulutettu,
hyvin sivistymätön maa."

-Paavo Haavikko-

Olli Pusa

Taksitoiminta on näennäisyksityistä toimintaa, joka todellisuudessa on julkista. Valtio säätelee taksilupien hintaa ja korottaa sitä säännöllisesti taksialan toiveiden mukaisesti. Todellisuudessa 2/3-osaa taksikyydeistä ajetaan yhteiskunnan piikkiin, esim. vanhusten taksiseteleillä ym.

Taksiala rajoitaa kartellina kilpailua. Se näkyy taksilupien rajoittamisena. On syntynyt taksirälssi, joka omistaa lupia ja ajattaa rengeilla ajot. Ei siinä taksikuskille palkkaa jää, kun kaikki ketjun osat ottavat omansa.

Tuo taksikartelli kiristää koko ajan otettaan. Taksit eivät saa ottaa kyydytettäviä ohi taksikeskusten kuin lennosta. Enää ei periaatteessa voi sopia taksin kanssa kyydistä suoraan. Taksikeskukset taas laskuttavat puheluista sikamaisesti ja eivät edes myy kyytejä. Ne myyvät tilausnumeroita, joihin joku tulee - jos tulee.

Tyypillistä kokoomuslaista yrittäjydeksi naamioitua piiloverotusta ja yhteiskunnan rahojen kuppaamista. Korruptio haisee?

Tapio Neva

Lahden kaupungissa, jossa keskustassa on 40 km/h rajoitus, aloitettiin nastolalaisen autokoulunopettajan toimesta kevyillä nelipyörillä, mopoautoilla, Pilleri -taksi. Toisin sanoen ajettiin taksia mopoautoilla, jotta keskusta-asiointi olisi helpottunut.

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/-/HS20070126SI1YO...

Kun tästä tuli uhkakuva Taksiliitolle, Kansallinen Kokoomus kiirehti säätämään lainmuutoksen, jolla tämäkin kiellettiin.

Ei haluttu halpaa ja joustavaa liikkumista kontrolloimatonta määrää, ei taksipulasta kärsiville kaupunkilaisille eikä muuten aina kärsiville maaseudun asukkaille.

Pilleritaksin voisi toteuttaa autonvuokrauksena niin, että asiakas ajaa auton perille ja henkilökuntaan kuuluva veisi sen seuraavalle asiakkaalle. Ei menisi kuin vajaa vuosi niin Kansallinen Kokoomus kieltäisi Taksiliiton toiveesta tämänkin yksityisyritteliäisyyden lajin.

Taksiliikenne pitäisi toteuttaa taksipalvelumaksulla siten, että jokaisesta taksimaksasta maksettaisiin yöajan huoltovarmuus, vaikkei tulisi ainuttakaan ajoa.

T. O. N.

Petri Haapa

se oli hyvä homma se pilleritaksi kyllä

Tapio Neva Vastaus kommenttiin #39

Pilleritaksi oli niin hyvä ajatus, että Taksiliiton ja Kansallisen Kokoomuksen piti lakkauttaa se heti.

Käyttäjän SunnaOksala kuva
Sunna Oksala

Suomessa menee yhä useammalla ihmisellä huonommin. Ei se elämä positiivisuudella parane jos rahaa ei ole edes ruokaan.

Semmoinen yltiöpositiivisuus henkilön tilanteessa jossa kaikki on yhtä kurjuutta saa aikaan vastareaktion. Ihan turha jonkun hyväosaisen tulla sanomaan köyhälle, think positive.

Sellainen maa miksi se on luotu, sellaiset ihmiset minkälaisissa oloissa eletään, siihen on tyydyttävä myös paree osaisten.

Tapio Neva

Suomi alkaa olla maa, jossa veronalennusten lisäksi myös ylipaino on jakautunut väärin kansalaisten kesken.

T. O. N.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

"..sulje sosiaalinen media. Keskity työssä (mikäli sellainen vielä on) oleelliseen ja lopeta hörhöily. Mieti, kannattaisiko elintasoa laskea, jos se toisi rauhallisemman elämän."

Kokoomuksen työpaikkalääkärikö se keksi tällaisen elämänfilosofian tyytymättömälle rahvaalle välitettäksi?
Sulje silmäsi todellisuudelta, pää pensaaseen, ja tyydy köyhyyteesi.

Tapio Neva

Minusta tuo köyhyyteen tyytyminen on yksi kansallinen strategia. Se takaa jäljellä oleville keski- ja suurituloisille työrauhan demokratialta, mutta tavallaan se tekee sadoistatuhansista ihmisistä passiivia odottajia, joita ei saa enää mukaan keskituloistumiseen, keskinkertaisuuteen eikä keskiluokkaistumiseen mukaan, vaikka kaiken järjen ulkopuolella oleva taloudellinen kasvu edellyttäisi sitä, että kaikki - tai ainakin yhä useampi - tulisi mukaan.

Neutraloimisesta seuraa köyhyyteen tyytymisen ideologian mukaisesti suuri passiivisuus, jonka piti olla vain työrauhan tae pysähtyneisyydelle.

Jos kaikki varhaiseläkeläiset ja työnhakijat kokoontuisivat päivittäin kauppatoreille lepolasseineen, olisi velkaantuneiden keskinkertaiten raivoreaktio alhaison aristokratian esiintymisen vuoksi varmaan luterilaisesti ja sosialidemokraattisesti käsinkoskelteltava.

Köyhyyden hyväksymisestä on lopputuloksen yhteiskunnallinen vastaliike: ylpeä köyhyys, jossa köyhyys nostetaan elämäntapavaihtoehdoksi keskituloisuudelle, keskinkertaisuudelle ja keskiluokkaisuudelle.

T. O. N.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Mistäkähän ne ihmiset pystyvät repimään iloa arjessaan?

Tapio Neva

Havin-kynttilästä, joka toimii mielenpiristeenä vaikka sateisella linja-autopysäkillä vanhan suomalaisen mainoksen mukaan.

http://www.kaleva.fi/uutiset/talous/havin-kynttila...

T. O. N.

Jouko Koskinen

Riemu on suuri kun viimenen savupiippu kaatuu, turkikset tuotetaan Venäjällä, sähkö samoin . . .

Vihreä liitto pyrkii hävittämään viimeisetkin tuottavan työn edellytykset luodessaan parempaa maailmaa.

Tämäkin taloprojekti tehdään Tanskassa, jossa omia metsiä ei ole. Kuusikoja Suomessa vielä on ja niiden uudistamisella alkaa olla kiire. Maannousemasieni pilaa parhaan tukkiosan ja heikentää rungon alaosan, myrskyn viimeistellessä tuhot.

UPM on kehittänyt kuusipuun lämpökäsittelyn ja liimapuutekniikkaa niin, että puun tuntee puuksi vielä rakenteissa.
http://joukoakoskinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103...

Jouko Koskinen

Koivu, kuusi, leppä, haapa . . . ovat runsastuneet - monikäyttöisiä hienoja puulajeja. Opittava käyttämään muuhun kuin vihertuholaisten maailmanpelastusopin polttouhrina.

Jaakko Tuononen

Hyvä kirjoitus. Juuri näin asiat ovat. Itsellänikin on kokemusta "aidan molemmilta puolilta". Sileenhän se on, että vaikka tulot pienenevät, niin niitä menoja ei millään meinaa saada alennettua. Siinä on sellainen yhtälö, joka voi viedä tasapainon.

Tapio Neva

"Koska olet viimeksi nähnyt jonkun kirjoittavan myönteisestä asiasta?"

=> Myönteisyys ei valitettavasti myy yhtä hyvin kuin kriittisyys, ei vaikka lukeminen olisi maksutonta.

T. O. N.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Jos verotietojen jotain ajatuksia tulisi herättää, tulisi sen olla lähinnä kauhistusta siitä, miten vähän suomalaisia rikkaita on, ja miten köyhiä he maailman mittakaavassa ovatkaan. Upeaa olisi myös, jos jaksaisi myös pohtia sitä, että miksi listalta puuttuvat formulakuskit ja monet muutkin "suomalaiset" huippu-urheilijat ja yleensäkin varmaan kaikki sellaiset, joiden elämäntyyliin sopii luontevasti muutto ulkomaille.

Tapio Neva

Eniten minua kauhistuttaa kansanedustajien ja ministereiden aikuisköyhyys. Noiden veroilmoitusten perusteella ilahduin siitä, miten järkevästi rouva Jenni Haukio oli hoitanut asiansa. Alan ajatella, että hän on sekä runoilija, mutta myös vankka järkinainen.

Aikuisköyhät kansanedustajat ja miniterit ovat äärimmäisen alttiita rahalliselle korruptiolle ja poliittisen uran jälkeisille virkanimityksille, mikä tekee heidän riippumattoman päätöksentekonsa mahdottomaksi valtioneuvoston jäseninä.

No onneksi eduskunnassa on myös rahamiehiä, jotka kehtaavat ottaa pääomatulonsa Suomeen.

Minusta ainakin Kokoomuksen edustajien pitäisi näyttää varakkaammilta verokalenterissa. Nykyisten mukaan he eivät eroa mitenkään proletariaatista, sosialidemokraateista.

T. O. N.

Jukka Kaulanen

Nuokin työministeri Lauri Ihalaisen 200. 000 euron tulot koostuvat vielä lisäeläkkeistä, joista tavalliset veronmaksajat maksavat 100 miljoonaa € joka vuosi. Huippueläkkeen päälle vielä Sikaeläkettä!

Ihalainen ryntäsi heti Saloon tukemaan jopa vuoden palkkaa vastaavia eropaketteja saavia Nokian irtisanottuja. "Rahasta se ei tule olemaan kiinni", sanoi sikaeläkettä palkan lisäksi nauttiva työministeri.

Kemijärven sellutehtaan lopettaessa Vanhanen matkusti paikalle ja vaati työntekijöitä vain sopeutumaan nopeasti. Mukana ei ollut rahaa, vaan pappeja, diakonissoja ja olisiko haudankaivajiakin ollut seurueessa.

Tapio Neva

Kannattaa muistaa, että Kemijärven sellutehtaan sulkeminen oli turha toimi, koska selluloosa on maailmanmarkkinatavaraa, jota menee menekkiään menettävien painpapereiden lisäksi myös alati kasvavaan roinan pakkauskartonkien segmenttiin.

Kemijärven sellutehtaan liimalevytehdaskaan ei ollut mikään menestys.

Tuloksena tästä politiikasta, jonka mannekiiniksi joutui Matti Vanhanen on se, että Itä-Lapissa metsää ei voida oikein enää jalostaa edes puolivalmisteeksi, selluloosaksi, vaan kaikki menee Oulun hinnoin, jos menee tai ei mene.

Kaikkeen typerään sitä joutuu nimensä ja maineensa uhraamaan ministerinpalkasta, vaikka nimi ei olisi kuin Vanhanen.

Se, minkä Kekkonen on rakentanut, sen keskustaliberaalit ja liberaalikokoomuslaiset tuhoavat.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kemij%C3%A4rven_sellu...

http://yle.fi/uutiset/arktos_groupista_tutkintapyy...

T. O. N.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Mitenkähän Suomi voi selvitä tästä kaikesta? Uskooko joku, että Suomi ei seuraavan 10-20 vuoden aikana vajoa elintasossaan jonnekin 60-70-luvun tienoille?

Tavallaan sitä toivoisi, että jollakin olisi joku toivoa tuova visio. Väsyttää tämä tällainen "kaikki on paskaa" -meininki. No, kai yö on pimein juuri ennen aamunsarastusta, mutta sinnekin on vielä matkaa. Eihän täällä olla edes nähty vielä kunnolla jengiytymistä ja nälkää.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Toki on nähty,mutta ei nykyiset sukupolvet.

Käyttäjän TaruJousia1 kuva
Taru Jousia

Pitäisi tehdä enemmän hyviä tekoja, helpottaisi pinnan kireys. Kirjoitin sinun bloggauksen innoittamana aiheesta:

http://tarujousia1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/123283...

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Olennaiset tekijät, jotka ovat lisänneet parinkymmenen vuoden aikana stressiä: kilpailutalous, sitä myötä työelämän kiristyminen ja oravanpyörän vauhdin kiihtyminen, sekä kännykkä ja internet.

Suurimmaksi osaksi tämä kaikki on tapahtunut liike-elämälle mukisematta luovutetun yhteiskunnallisen vallan vuoksi.

Ja se viha tulee stressin myötä.

Tapio Neva

Samaan aikaan kun suoritustehokkuus on lisääntynyt, yhteiskunnan käyttöaste pidempänä eläke-elinikänä toisen ja kolmannen tutkinnon vaatimuksena ja työssäkäyntiasteen vähenemisensä on lisääntynyt.

Toisin sanoen se, mikä saadaan irti korkeampana automaatioasteena ja toisaalta kulutustavaratyön viemisenä Kiinaan, tasaantuu sillä, että opiskellaan pidempään, ollaan työnhakijoina pidempään ja eläkkeellä pidempään.

T. O. N.

Toimituksen poiminnat